torstai 28. toukokuuta 2015

Tämän viikon arkea: Leikkausta, siitä toipumista ja selvittämätöntä tulehdusta

Hurjaa..

Nimittäin hurjaa, miten paljon yhden ihmisen viikkoon voikaan mahtua! Tai siis kolmen ihmisen, näin meidän tilanteesta katsottuna.

Kasper siis pääsi viikko sitten torstaina leikkaukseen. Leikkauksessa oli tarkoitus laittaa peg-letku (gastrostooma, mahalaukku-avanne) ja samalla tähystää virtsatiet, koska Kasperin virtsateissä on epäilty jonkinlaista ongelmaa. Leikkausaamuna selvisi, että he meinaavat samalla hoitaa myös kyynelkanavan sondeerauksen. Kasperilla on ollut kymmeniä silmätulehduksia jatkuvalla syötöllä (max.tulehdusten väli 4-5päivää), joten kyynelkanava piti leikkauksessa avata. Oli hienoa, että nämä kaikki saatiin yhdistettyä yhdeksi operaatioksi, eikä sen vuoksi tarvittu useampaa nukutusta.

Leikkauspäivän aamuna herättiin aikaisin. Tai siis minä heräsin, kun tehtävää oli sen verran paljon. Kasperin herätin vasta vähän ennen lähtöä. Kasper oli kuitenkin joutunut olla yöstä asti ravinnotta, joten aamulla sängyssä oli hyvin kiukkuinen nuori mies. Tämän vuoksi katsoin fiksuksi herättää poika vasta vähän ennen lähtöä.

Sairaalassa meidät otettiin mukavasti vastaan K6-osastolla, eli kirurgisella pienten lasten osastolla. Osasto sinänsä on meille niin tuttu entuudestaan, että sinne on aina kiva mennä. Hoitajat tuntevat meidät jo hyvin. Osastolla Kasperia alettiin valmistella nukutukseen. Puettiin sairaalavaatteet, täytettiin huone tarpeellisilla tarvikkeilla, ja Kasper sai myös rauhoittavaa lääkettä. Mielestäni on tärkeää antaa rauhoittavaa myös pienelle lapselle, ettei minkäänlaisia traumoja/pelkotiloja jää. Me emme kuitenkaan tiedä, paljonko Kasper tosiasiassa ymmärtää tällä hetkellä, ja alitajunta saa meissä aika suuresti asioita aikaan, mitä emme välttämättä tule ajatelleeksi.

Leikkaussaliin pääsi ajallaan (ihme, vaikka leikkaus olikin aamun ensimmäinen). Sain kantaa Kasperin leikkaussalin ovelle, jossa jouduin laskemaan pojan sänkyyn ja toivottamaan turvallisia unia. Se oli vaikeaa. Se ei ole koskaan helppoa, eikä tule koskaan olemaankaan. Sitä sanoinkuvaamatonta ikävää, surua, ahdistusta ja pelkoa. Tuleehan lapseni takaisin? Meneehän kaikki hyvin? Jouduin myös valmistautumaan siihen, etten saa lastani heti syliin osastolle pääsyn jälkeen, joten yritin antaa pari (parisataa) suukkoa ja halia varastoon. Sitä tunnetta ei voi kuvailla, sen tietää sitten kun sen joutuu itse kokemaan.



Päätin lähteä käymään välissä kotona. Olimme tulleet aamulla invataksilla, joten juoksin kaatosateessa bussipysäkille, istuin bussissa joka tuntui kiertävän joka korttelin Helsinki-Espoo-välillä, ja kävelin pikaisesti kaupan kautta kotiin. Ostin 1/10-osan niistä tarvikkeista, mitä olisin kotiin tarvinnut. Aivot ei tosiaan pelanneet. Kotona olin ihan jumissa, yritin hetken levätä, mutta pelkäsin koko ajan että osastolta soittavat pojan pääsevän jo heräämöstä takaisin osastolle. Tiesin realistisesti, että se ei tulisi tapahtumaan ainakaan 3-4 tuntiin, mutta en halunnut olla kotona puhelimen soidessa. Ajelin takaisin sairaalalle ja käytiin kahvittelemassa toisen leijonaemon kanssa, jonka lapsi toipui rankasta syntymästä teho-osastolla. Oli ihana nähdä vertaistaan ja jutella ja jakaa kokemuksia ja ajatuksia. 

Sitten puhelin soi "oikeasti" muutaman turhemman puhelun jälkeen. Osastolta soittivat. "Kasper ei siis ole vielä päässyt osastolle mutta...." TÄssä on esimerkki siitä, minkälaisia puheluita ei halua saada juuri, kun odottaa tosissaan sitä lastaan sieltä leikkauksesta/heräämöstä. Ehdit muutaman sekunnin jo miettiä, mikä on vikana, kun tällaista soittavat.. Asia oli niin, että kirurgi olisi tulossa reilu tunnin päästä moikkaamaan ja kertomaan leikkauksesta/jatkoista, ja siitä sitten soittivat osastolta. Ilmoitin, että olen talossa ja tulossa piakkoin muutenkin osastolle odottamaan soittoa heräämöstä. Reilu tunnin päästä pääsimmekin hakemaan Kasperin takaisin osastolle.


Kasper oli todella kipeä, ja äärettömän sekaisin morfiinista. Heräämössä olivat joutuneet antaa useita kertoja morfiinia lisää. Kasperin saturaatiota, sykettä, hengitystä ja muita elintoimintoja seurattiin tiiviisti. Sykkeet laskeskelivat ja saturaatiot heittelivät, Kasper sai ensimmäisen vuorokauden lisähappea tukemaan toipumista ja helpottamaan kipujakin. Myös vahvaa kipulääkettä jatkettiin siihen asti, että pärjättiin panadolilla.

Seuraavana päivänä Kasper oli jo pirteämpi. Maitoja aloiteltiin Pegiin varovasti, ja Kasper kipuili todella paljon jo ihan pienistä määristä. Määriä ei saatu nostettua toivotulla tavalla, ja päivän aikana selvisi että vatsa oli ilmeinen syy suurimpiin maidonletkutuskipuihin. Vatsa toimitettiin illalla, ja olo hieman helpottui. lauantaina maidot saatiin jo nostettua enemmän tavoitearvoon ja sunnuntaina oli Kasperin tarkoitus päästä viimein kotiin.


Sunnuntaina aamusta me pääsimme viettämään tyttären kanssa kaksin laatuaikaa. DC-yhdistys tarjosi lastenklinikalla hoidossa oleville perheille lentoretken Malmin lentokentältä. Vielä iso kiitos yhdistyksen porukalle <3 Mukana oli useita perheitä ja lentoja oli yhteensä 2 kappaletta. Voi sitä riemun määrää! Tyttökin oli ihan haltioissaan, ja Espoon yllä lennellessämme paikallistimme myös meidän asuinalueen, se oli aika hienoa! Lento itsessään kesti vajaa puoli tuntia, mutta oli todella hieno kokemus. Mua varmaan pelotti enemmän, ja huono olikin oli juuri "sopiva". Onneksi pääsimme turvallisesti takaisin maan kamaralle juuri ennen kun huono olo olisi ottanut minusta vielä isomman vallan. Minua ei ehkä ole tarkoitettu lentokoneisiin, mutta kivaa oli silti!


Lentokentältä lähdimme hakemaan Kasperia kotiin. Oli ihana saada poika pois sairaalasta. Toki Kasper oli edelleen todella kipeä ja varsinkin liikuttelu sattui paljon. Kotona sylissä oleminen oli ihan ok, mutta asentoa muuttaessa sai kovan itkun aikaan. Pienikin liikuttaminen sattui kovasti. Onneksi perus "kotikipulääkkeet" helpottivat ihan tarpeeksi.

Maanantaina saimme Kasperille uuden sängyn apuvälinekeskuksesta, jei! On tosi mahtavaa, että vaikka "sairaalasänky" onkin, siinä on nyt sähköinen säätömahdollisuus, laskettavat laidat ym. Oma ergonomia parantuu, nostot vähenevät ja sängyn päädyn saa kohotettua! Tätä ollaan odoteltu :)


Maanantai-tiistai-yönä Kasperille nousi sitten korkea kuume. Tiistaina konsultoin osastoa, ja päätimme mennä näytille päivystykseen. Avanteen alue näytti ihan suht siistiltä, joten ei tullut epäilyä haava-alueen tulehduksesta. Tulehdusarvot olivat Kasperilla kuitenkin 67, ja lääkäri halusi meidät seuraavana päivänä uudestaan kontrolliin. Sitten tiedettäisi paremmin, onko tulehdusarvo nousu-, vai laskusuuntanteinen. Olisimme voineet myös jäädä osastolle seurantaan, mutta halusin pojan kotiin, koska sairaalassa oli jo tullut vietettyä ihan tarpeeksi aikaa.

Keskiviikkona kävimme uudestaan kontrollissa. Tulehdusarvot olivat nyt 82, mutta lääkäri epäili, että nyt voisi olla kyseessä adeno-virus, joka ilmeisesti nostelee tulehdusarvoja hieman korkeammalle kuin normaalissa virusinfektiossa. Korvat, keuhkot ym.olivat kaikki kunnossa, kurkku vain vähän punotti. Jäimme taas seurantalinjalle. Käskettiin tulla perjantaina taas uudestaan, jos poika ei olisi vielä tervehtynyt.

Tänään Kasper on ollut edelleen aika itkuinen ja kipeä. Haava-alue erittää jonkin verran, mutta se kai on ihan normaalia pegin laiton jälkeen. Kasperin kuume oli tänään edelleen lähemmäs 39, joten luultavasti joudumme huomenna kuitenkin kontrolliin menemään. Hyvähän se on tietenkin tarkistaa, että tulehdusarvot ovat tulossa alaspäin. Ja jos ei, niin syy on sitten kuitenkin löydettävä ja hoito aloitettava.

Kasper jaksaa olla hyvinä hetkinä mukavan pirteä!
Näihin tunnelmiin, mennään nukkumaan :) (vielä pikaisesti käyn antamassa poitsulle pienen iltamaito-annoksen, kun päivän maitomäärä jäi suhteettoman pieneksi)


1 kommentti:

  1. VOi pientä! <3
    Myös minulla nousi cerppi pegin laiton jälkeen. Oli kuulemma reaktioa antibioottipoluksesta, minkä sain ennen toimenpidettä. Lisäksi minulle tuli ihoreaktioita, eli sellainen punainen ihottuma ylävatsasta kaulalle ja hartioille.
    Tuo sänky helpottaa varmasti hurjasti arkeanne!

    VastaaPoista