sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Erityistä ystävyyttä

Näin ystävänpäivänä ja ystävänpäivän kynnyksellä tulee pohdittua elämän tärkeitä asioita, ystäviä. Sitä kantavaa voimaa, joka viikosta toiseen jaksaa pitää sinua pystyssä. Sitä voimaa, joka vaikealla hetkellä kumpuaa heistä, heidän välittämisestä ja huolenpidosta. Joskus se on jopa ärsyttävää, miten huolissaan ystävät jaksavat olla. Tärkeintä kuitenkin on, että huolenkin takana on ylitsevuotava välittämisen tunne. Rakkautta.


Viime vuonna tein ystävänpäivälahjat muutamille ystäville, lähetin kortin ja omatekemän sydänkorun suklaan kera. Tänä vuonna tyydyimme pelkkiin itsetehtyihin sydänkortteihin, joita tehtiin useampana iltana työmäärän keventämiseksi. Jokainen sydän leikattiin yksitellen leikkurilla ja kortteja tehtiin aikamoisesti, joten työtä riitti. Oli kuitenkin ihanaa joka kerta ajatella kortin saadaa koko sen ajan, kun sitä teki. Tuli mietittyä ystävyyttä oikein olan takaa, muisteltua hyviä hetkiä, parhaita tapaamisia, puheluita, kahvitteluja, tukea, apua ja tunteiden laajaa skaalaa. Nellikin teki omia kortteja itselle tärkeille kavereille, mutta työaika loppui kesken, joten ihan kaikille ei saatu kortteja lähtemään. Ensi vuonna sitten uusi yritys :)






Olen pohtinut paljon, mitä elämässäni on muuttunut näin vaikean erityislapsen synnyttyä. Osa ystävistä ja kavereista on väistämättä jäänyt, osa pelkää ottaa yhteyttä ja osa ei vaan halua enää pitää yhteyttä. Joidenkin kanssa elämät ei vaan yhtään kohtaa, elämänarvot ovat niin erilaiset että meillä ei oikeastaan ole enää mitään yhteistä mistä puhua. Osa kavereista on ottanut uudestaan yhteyttä ja siitä onkin muodostunut uusi ystävyyssuhde. Kyllä tässä sekamelskassa näkee helposti kuka välittää ja kuka ei. Eikä se edes tarkoita sitä, että tarvitsisi pitää joka viikko yhteyttä. Enemmän se tarkoittaa sitä, että kun pidetään yhteyttä, jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin.

Yksi tärkeimmistä asioista ystävyydessä on mielestäni myös se, että kummallakin saa olla omat murheensa. Vaikka oma lapseni taistelisi elämästään tai olisi sairaalassa ja olisin hyvin huolissani ja väsynyt, ei ystävän huono koulujaksaminen tai huono arvosana kokeesta ole yhtään sen vähäpätöisempi asia. Meillä jokaisella on hyvät ja huonot hetkemme, ja tuemme toisiamme juuri niillä hetkillä, niiden tarvitsemilla tavoilla. Toisella voi samaan aikaan olla hyvä hetki kun toisella huono, mutta elämme silti hengessä mukana oli sitten asia mikä hyvänsä. Joskus paremmin ja enemmän, joskus ehkä huonommin tai vähemmän. Kunhan välitetään ja pidetään huolta. Joskus toki muiden pienemmän ongelmat ovat aika vähäpätöisiä, mutta joskus taas toivoisi kuulevansa ympärillään juuri niitä "vähäpätöisimpiä" ongelmia, niitä normaalin elämän ongelmia ja haasteita. Se on sitä sosiaalista elämää, kun puhutaan välillä muustakin kun sairaista lapsista :)

Erityislapsiperhe-elämä on ottanut minulta/minusta paljon mutta tuonut minulle myös hurjan paljon asioita. Ihmisiä, tuttuja nimiä, tuttuja kasvoja, kavereita, ystäviä. Vertaistukea. On hassua, miten osan äideistä kanssa ei koskaan olla tavattu, mutta silti tuntuu kun oltais tunnettu ikuisuus. On hassua, miten tiiviisti sitä tulee seurattua sosiaalisessa mediassa muiden erityislasten elämää ja lasten vanhempien jaksamista. Sitä elää niin kiinni kaikkien meidän elämässä hyvässä ja pahassa. Ja sitten kun joskus törmätään oikeassa elämässä, emme edes tajua ettemme ole ehkä koskaan aiemmin nähneet. Tunnemme jo toisemme, vaikka olisimme "nettituttuja". Mitäköhän sekin termi nykyään tarkoittaa, kun niin moni ystävyksistäkin nykyään pitää yhteyttä netin välityksellä.

Leijonaemot (erityislasten vanhemmat) kuvaavat erityistä ystävyyttä mm. näin:

"Minä olen löytänyt ihania sydänystäviä pojan sairauden myötä, jotka varmasti tulevat säilymään koko elämän"
**********
"Kun menetin lapseni muutama vuosi sitten, toisen erityislapsen äiti istui vieressäni koko sinä aikana kun odotin ja pelkäsin pahinta. Hän ei meinannut edes vessaan lähteä. Kukaan niistä omista vanhoista ystävistä ei tullut, vaikka olin toivonut ja kysellyt. Tämän äidin kanssa olemme nykyään parhaat ystävykset, enkä usko meidän ystävyyden katoavan ikinä"
**********
"Itse olen saanut ystäviä, jotka ymmärtävät. Tietävät mistä puhun kun puhun saturaatioista, lääkkeistä, arjesta sairaan lapsen kanssa, peloistani ja väsymyksestä"
**********
"Minusta tuntuu että erityislapseni kaikista parhaita ystävyyssuhteita syntyi juuri muista erityislapsista. He ovat juuri alitajuntaisesti samalla aaltopituudella, pystyvät hyvin samaistumaan toisiinsa ja minä tulen äitinäkin parhaiten juuri erityislasten perheiden kanssa toimeen"
**********
"Kyllä se kummasti helpottaa kun on vertaistukea kenelle vuodattaa surut ja ilot ja ymmärtää kaikenmaailman termit. Tietää sairaalan äänet ja hajut, hoitajat, lääkärit ja muut"
**********
"Meidän tokaluokkalainen on löytänyt koulusta itselleen parhaan kaverin, joka on hänen täysi vastakohtansa. Siinä missä oma poikani on hiljainen ja vetäytyvä, tämä toinen poika ottaa hänet mukaansa kaikkeen ja on opettanut hänet kestämään melua ja riehumista. Tämä ystävyys on siis aivan parasta terapiaa luultavasti molemmille pojille"
**********
"Ystävyyssuhteista osa on kariutunut, toiset vahvistuneet. Tuonut myös muutaman uuden ystävyyden. Jyvät erottuvat akanoista."
**********
"Se, että lapsi on erityinen, on vienyt joitain ihmisiä kauemmas ja taas toisen erityisen äiti ymmärtää ja nauttii saavutuksista yhdessä kanssani. Se on parasta"
**********

Kiitos leijonaemoille ihanista kommenteista <3

Ikään, sukupuoleen ja taustoihin katsomatta ystävystytään. Ei olla toisillemme susia, vaan tukia ja turvia, lempeitä ja ymmärtäväisiä. Myöskin suoria, mutta empaattisia ja inhimillisiä.

Erityistä ystävyyttä <3

Hyvää ystävänpäivää 14.2.2016!

1 kommentti:

  1. kiitos ihanasta ystävänpäivä kortista ja hyvää ystävänpäivää teille koko poppoolle.

    VastaaPoista