lauantai 25. kesäkuuta 2016

Reissuun lähtemisen helppous - vai mikä?

Multa on kysytty monesti, minkälaista on lähteä tällä porukalla reissuun, kun kamaa on enemmän kuin suurperheellä konsanaan. Onhan se raskasta, mutta toisaalta voi olla hyvinkin antoisaa. Reissuun on kuitenkin aina välillä (pakko) lähteä, oman ja lasten mielenterveyden vuoksi. Mutta mihinkään ei voi lähteä ennen hyvää valmistautumista. Ja siinäpä sitten on hommaa.. Olimme lähdössä juhannukseksi vain yhden yön reissulle, mutta tavaramäärä nauratti lopulta itseänikin. Suurinpiirtein kaikkeen on varauduttava. Nyt kyläilypaikka oli sellainen, jossa on myös erityislapsi, joten tiesin osan tavaroista olevan siellä jo valmiina, joka toki helpotti kovasti.

Se tavaran määrä usein jo kauhistuttaa. Me kun oltiin siellä kuntoutusjaksolla, pakkasin 5 päivän tavarat meille kaikille ja siinä vasta oli kantamista. Lääkkeet itsessään veivät yhden kassin, joka pullisteli vetoketjua myöten. Onneksi takaisin tullessa tavaramäärä kuitenkin pieneni. Reissuun lähtiessä on aina mietittävä sairaalatilanne (missä on lähin sairaala, miten sinne mennään ym) ja se, onko apteekkia esimerkiksi lähellä. Lääkkeitäkin on hyvä aina olla muutamalle päivälle ylimääräistä, jos jotain sitten käykin. Ja joskus jotkut lääkeannokset voivat jostain syystä mennä pilalle/hävitä, joten senkin takia varalääkkeitä on oltava. Eikä tosiaan kukaan koskaan tiedä milloin infektioherkkä lapsi sairastuu, joten siihen on myös varauduttava. Nämä varalle otettavat tavaratkin vievät paljon tilaa, mutta toisaalta sitä on aina iloinen jos niitä ei tarvitsekaan.

Aina kun lähdetään kotoota pois tulee alituinen ongelma apuvälineiden kanssa. Meillä pitäisi olla iso maasturi kaikkien kuljettamiseen, mutta tällä hetkellä ajatus isosta autosta ei vielä miellytä. Sellainen toki on pakko joskus hankkia, jossa ainakin on hieman enemmän tilaa kuin nykyisessä, mutta sen aika ei toivottavasti vielä ainakaan vuoteen ole. Tällä hetkellä kyytiin saa joko invarattaat tai istuintuolin, joista kumpikin on kyllä kultaakin kalliimpi matkalla. Kuntoutuskurssille lähdettiin tarkoituksella invataksilla, koska mukaan piti saada rattaat, suihkutuoli ja istuintuoli. Meidän autoon menee rattaiden/istuintuolin (pandatuoli) lisäksi vielä joko suihkutuoli tai kävelytuoli, mutta sitten ison tavaramäärän pakkaamisessa alkaa jo olla haasteita. Eli summa summarum. Jos lähdemme liikkeelle kolmisteen, valitsemme apuvälineet tarkkaan ja pakkaamme mahdollisimman vähän tavaraa mukaan, sitä on kuitenkin muutenkin pakollisesti jo paljon.

Tällä reissulla selvittiin hienosti. Pakkasin tarkoituksella hieman ylimitoitetusti tavarat, eipä ainakaan tulisi ongelmaa niiden riittämättömyyden kanssa. Puolia vaatteista ei ollenkaan tarvittu, mutta epävakaa sää toi hieman haasteita. Pari juttua puuttui, muttei ne olleet mitenkään pakollisiakaan. Lääkkeet ja tarvikeet riittivät hienosti, eli kunnialla tästäkin selvitty.

Joku joskus kysyy, että miksemme reissaa enemmän. Tai pyytää meitä lähtemään johonkin yöksi. Se ei tosiaan ole niin helppoa, kun sitä hieman pidemmälle miettii. Kasperin letkutukset toteutetaan 6 kertaa päivässä, maito tippuu yhteensä 15 tuntia vuorokaudessa ja yöletkutus tuo omat haasteensa. Pitkillä automatkoilla letkutus on toteutettava autossa ja lääkeajat ovat myös tarkat ja säännölliset. Kasper on kovin herkkäuninen eikä pysty nukkumaan ihan kaikenlaisissa sänkyvirityksissä ja omakin selkä hieman huutaa armoa aika-ajoin. Kasper reagoi myös kovin herkästi ääniin, joten samassa huoneessa nukkuminen voi välillä luoda pienen haasteen. 

Normaalitavaroiden lisäksi mukaan on pakattava mm.

- maitopumppu, laturi ja tippateline
- verensokerisensorilähetin, -vastaanotin, vaihtosensori ja laturi
-verensokerimittarit (3kpl), liuskoja, lansettikynä, insuliinipumpputarvikkeet
- LÄÄKKEET (huh mikä homma..)
- maitopumpun letkustot ja käsikäytöiset letkustot pumppurikon varalle
- erikoismaidot ja vesipulloja
- kroonikkovaipat, harsotaitokset, ihosuojat
- avannetarvikkeet (pussit, levyt, rasva, pasta, puuteri ja sakset)
- harsoja (ja joissain paikoissa vuoteensuojat)
- peg-nappi varalle, jos sen joutuu vaihtamaan
- peg-napin uudet letkut ja peg-suojat
- videoitkuhälytin latureineen (jos sellainen paikka jossa sitä tarvitsee)
- spiralaite ja vaihtomaski
- keittosuolaa
- imulaite ja katetreja (varsinkin vähän pidemmälle reissulle)
- saturaatiomittari ja varapäät ja laturi
- ruiskut, mittalasit, ruiskun korkit ym.pikkuhärpäke
- invarattaat/ pandatuoli/ suihkutuoli/ kävelytuoli tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan
- omat pesuaineet, käsidesi, kumihanskat
- erilaisia rasvoja
- kelataksilaput ja omavastuukortit
- ortoosit ja siihen kuuluvat sukat
- uv-asu (useat lääkkeet reagoivat pojalla auringon kanssa)
- astmapiiput ja muut lääkkeenotto-/hoitovälineet

Reissulääkkeitä valmiina lääkkeenantoaikojen mukaan
Kiitos asianosaisille kun otitte meidät vastaan <3 

Kasperilla nousi aamupäivästä kuume ja se vain jatkoi nousuaan kipulääkkeestä huolimatta. Katsotaan nyt mihin tämä tie meidät vie, pärjätäänkö kotihoidolla ja mitä mahtaa olla kuumeen taustalla. Palaillaan tulevissa kirjoituksissa!

Ja hyvää Juhannusta jokaiselle! Olkaahan kiltisti.

Tällaisten hemmotteluleipomusten vuoksi voisi vähän useamminkin reissailla ;)

Juhannuksen kukkaistyttö
Luonnonrohtoa kuivatuksessa kotona

2 kommenttia:

  1. ihailen sun asennetta, oot kyllä sitkeä!:) muutenkin sun blogia on ihana lukee, valmistun ite lähihoitajaksi vuoden päästä ja oon tehnyt töitä vammaisten ihmisten parissa ja nyt hoidan vanhuksia. on varmasti raskasta olla omaishoitaja kun itekin välillä väsyy peg-letkuihin, cystofixiin, katetreihin sun muihin pelkästään töissä. kiitos tästä blogista ja kaikkea hyvää teiä perheelle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Mä olen tehnyt vähän samoja töitä aiemmin ja toisaalta välillä ihmettelen itsekin miten tässä arjessa jaksaa kun työ jo itsessään oli aiemmin niin rankkaa. Tästä vain muodostuu elämäntapa ja tämä on sitä meidän arkea ihan samallatavalla kun jonkun henkilön arki voi olla tappavan tylsää. Raskasta on, mutta niin älyttömän palkitsevaa <3 Hyvää kesää sinulle!

      Poista