torstai 21. heinäkuuta 2016

Särkänniemi-reissu ja kesäloman edistymistä!



Maanantaina iltana myöhään palailtiin mun ja tytön yhteiseltä kesälomareissulta, joka päätettiin kaikesta härdellistä huolimatta tänäkin vuonna pitää samanlaisena kuin viimevuonna; hotelli ja sen jälkeen jotain kivaa tekemistä. Viime vuonna olimme Turun Caribiahotellissa ja muumimaailmassa, tänä vuonna meidän reissun kohteeksi valikoitiin hotelli Tampereen keskustasta ja Särkänniemi-huvipuisto. Särkänniemeen saimme blogiyhteistyönä liput aiemman blogikirjoituksen tiimoilta (lue: kesä erityislapsiperheessä!), ja lupailin kertoilla teillekin enemmän Särkänniemestä käyntikohteena. Valitettavasti reissuun ei lopulta päästy Kasper mukana, mutta hyviä huomioita tehtiin silti ja kivaa oli! Postaus on siis osaksi yhteistyöpostaus Särkänniemen kanssa.

Keväälle teimme taas tällekin vuodelle ns. kesälomalistan, eli listan niistä asioista joita haluaisimme yhdessä kokea kesän aikana. Yritimme tehdä tavoitteista mahdollisimman realistisia, koota siihen sellaisia asioita joita tekisimme varmasti, jotta tavoitteet olisivat helpommin saavutettavissa. Tämä helpottaa lapsen kesän hahmottamista ja antaa tavoitteita, mitä kohden mennä. Viimevuonna lista oli menestys, ja sen pohjalta tehtiin myös "kesäkirja", johon skräpättiin aukeama jokaiselle kivalle jutulle kesästä. Muuten raskaasta kesästä jäi mukava fiilis ja paljon muistoja myös kuvien ja askartelujen muodossa. Sitä kirjaa on muuten katseltu ja näytetty kymmeniä kertoja! Samaan pyrimme tänä vuonna.



Sunnuntaina lähdettiin iltapäivällä reissunpäälle ja hotelliksi valikoitui Tampereelta Sokos hotelli Torni ihan keskustasta (postaus ei ole yhteistyöpostaus ko.paikan kanssa). Torni-hotelli valikoitui majoituspaikaksemme pääasiallisesti sen korkeuden vuoksi, koska yhden yön hotelliyöpymiseltä halusin jotain extraa. Aika menee hurjan nopeasti kuitenkin, joten halusimme nauttia siitä ajasta kaikin voimin. Varauspyyntöön mainitsimme, että haluaisimme mahdollisimman korkealle, ja yllätykseksemme saimmekin 22.kerroksesta huoneen! Hotellissa on siis 24 majoituskerrosta ja ylimmässä näköalabaari. Koko ajomatka Tampereelle suurin puheenaihe oli se, että mihinköhän kerrokseen pääsisimme. Olimme kummatkin tyytyväisiä. 

Tyytyväisyyden lisäksi olimme kyllä aikalailla väsyneitä illalla. Kummallakin oli hieman paha mieli ravintolan metsästys-sotkusta, kun nirso tyttäreni ilmoitti ettei syö muutamasta ravintola-annoksesta mitään. Metsästimme ravintolaa myös ulkopuolelta, mutta lähes kaikki oli kiinni. Ravintolasta saimmekin sitten onneksi hieman extraksi tehdyn annoksen, joka kelpasi tytölle. Leikkipaikka kuitenkin houkutteli suhteellisen paljon, eikä ruokailusta ihan niin paljoa tullut kuin ajateltiin. No, lomaahan se oli, eikä pieni leikkihetki ruuan päätteeksi mikään paha idea ollut. Keittelimme huoneessa kahvia vielä illalla, käväisimme näköalabaarissa syömässä jätskit ja palasimme huoneeseen valikoimaan erilaisten tyynyjen valikoimasta itsellemme sopivimmat. Pitää kyllä sanoa, että vaikka muutamasta jutusta hotellissa jäikin hieman negatiivinen ja harmillinen fiilis, mutta huone oli mahtava, näköala 22.kerroksesta upea ja tyynyt ja peitot oli täydet 10+++! 


Kummankin mielestä!

Kuvakulma vääristää, mutta maisema oli upea 22.kerroksen ikkunasta!
Aamu koitti, aamupala oli hulppea ja vihdoin jostain sai rapeaa pekonia aamulla! Kahvi tarjoiltiin pöytään ja aamupalapöydästä löytyi paljon kaikkea myös tytölle. Huoneessa keräilimme tavaroitamme kasaan ja jännäsimme huvipuistoreissua. Särkänniemessä on osa parkkipaikoista ilmeisesti poissa käytöstä ja parkkipaikka täyttyy todella nopeasti, joten autolla tulijat ohjataan tulemaan keskustan parkkihallien kautta. Parkkihalleilta on ilmainen bussikuljetus "kesälinja" 100:lla, johon pääsee parkkilippua näyttämällä. Parkkilippu leimautetaan Särkänniemessä ja sillä saa ostettua 18h parkkiaikaa 10eurolla. Se on todella hyvä tarjous ja mielellään käyttää bussia kun parkki olisi muuten kallis hallissa. Bussin löytäminen ja koko matka sinne ja takaisin oli muutenkin todella vaivatonta, bussi ajoissa ja tilaa oli!

Särkänniemessä päivä sujui aikalailla mukavasti. Portilla saimme myös typylle yli 120cm rannekkeen (niinkuin edellisellä viikolla linnanmäellä), mutta lopulta ensimmäisessä laitteessa laitevalvoja kertoi, ettei tyttö täytä pituusrajaa ja jouduimme käydä vaihtamassa rannekkeen pienempään. Tämä aiheutti paljon hämminkiä, harmia ja ihmetystä, mutta parin tunnin sisällä myös tyttö selvisi kiukusta ja harmista ja päivä jatkui niinkuin ei edellistä olisi tapahtunutkaan. Särkänniemeen on mahdollisuus saada avustettavalle lapselle myös avustaja-kortti, jolla avustaja pääsee avustettavan kanssa maksutta laitteisiin. Avustajaluvan saa esimerkiksi näkö-, kuulo-, liikunta- ja kehitysvammaisen avustaja, sekä mm.autistisen ja dysfasiadiagnosoidun avustaja. Särkänniemestä on myös mahdollisuus saada erillinen erityisvierailija-lupa, joka oikeuttaa jonon ohittamiseen. Tällainen lupa voidaan kirjoittaa jos lapsella on vaikeuksia odottaa jonossa oman terveydentilansa vuoksi. 

Kaikille jonottaminen on ärsyttävää,  joillekin se on lähes mahdotonta.

Alkukesästä ajattelimme, että lähdemme tekemään särkänniemen reissun ihan koko perheen voimin. Tällöin olisimme paremmin päässeet testaamaan esteettömyys-asioita ja avustajakäytäntöjä, mutta Kasperin sairaalareissujen ja epävakaan voinnin vuoksi jouduimme hieman muuttamaan suunnitelmia ja lähdimmekin sitten reissuun ihan vain kaksin. Seurasin päivän aikana kuitenkin muutaman pyörätuoliasiakkaan asiointia ja oli kyllä uskomatonta miten hienosti heidän reissunsa meni. Pyörätuolia käyttävä asiakas pääsi todella moneen laitteeseen ja laitteen hoitajat auttoivat avustajan kanssa asiakkaan turvallisesti kyytiin. On toki laitteita joihin liikuntarajoitteinen ei voi mennä mm.evakuointimääräysten vuoksi, mutta monessa laittteessa erityistarpeisetkin asiakkaat pääsevät nauttimaan. Koskiseikkailussa on mm.erikseen invalautta, joka odottaa varikolla käyttäjiään. Erityistarpeinen asiakas voi pyytää saada jäädä useammalle kierrokselle niin halutessaan, tällöin vältytään tarpeettomalta ramppaamiselta, koska se on kuitenkin aina työläämpää kuin terveellä henkilöllä. Tämä on kyllä upea juttu. Ennen meidän poislähtöä keskustelin myös perheenäidin kanssa, jonka lapsella on pyörätuoli käytössä. Heidän reissunsa oli mennyt upeasti. He olivat etukäteen selvittäneet laitteiden käyttömahdollisuudet ja kaikki mitä heille oli kerrottu, oli myös toteutunut. Invavessoja näytti myös olevan mukavasti ja ne oli merkitty hyvin karttaan. Vessat olivat myös todella siistit ja hyvät, siitä iso plussa!

Särkänniemen kartan saat auki TÄSTÄ!

Vaikka huvipuistoissa on aina paljon porukkaa; asiakkaita ja työntekijöitä ja jokaista asiakasta ei voi miellyttää, jäi meidän vierailusta kuitenkin paljon positiivistakin sanottavaa! Porukassamme oli muutama vegaani, joille ruuan etsiminen tällaisista paikoista voi joskus olla hyvin työlästä, jopa mahdotonta. Löysimme paikan, josta sai mm. täysin vegaanille sopivan falafel-annoksen, joka näytti (ja kuulemma maistui) todella hyvältä. Pieni annoskateus ehkä iski makkaraperunoita syödessä. Annoksissa olisi toki voinut enemmän miettiä myös lapsia, varsinkin pienempiä sellaisia, mutta yksi annos makkaraperunoita riitti tässä tapauksessa kattamaan sekä äidin että lapsen nälän. 

Särkänniemellä on myös todella hyvät ja ns.esteettömät nettisivut! Sivuille päivittyy yllättävän paljon tietoa mm.tapahtumista, laitteiden käyttötiedoista (onko joku pois käytöstä tms) ja jopa tieto kun Särkänniemen oma parkkipaikka on täynnä! Parkkeeraamiseen löytyy myös hyvät ohjeet ja niiden avulla pystyy toimimaan helposti. Hyvä tietää-osiossa lukee myös esteettömyydestä ja sisäänpääsyasioista avustajatarpeisille asiakkaille, jota ei nykyäänkään vielä törmää jokaisen paikan nettisivuilla. Mielestäni esteettömyydestä tiedottaminen on osa esteettömyyttä ja sen(kin) tiedon pitäisi olla helposti saavutettavissa. Nettisivuilla näkyy myös huvipuistosää, jota mekin useaan otteeseen seurailimme vierailumme aikana. Meille sattui hyvin outo sää; välillä paistoi aurinko niin että tuntui kuin iho kärventyisi, sitten yhtäkkiä ilmestyi tummat pilvet ja kastuimme. Hetken päästä esiin tullut aurinko kuivasi, ja sitten taas ripotteli. Me siis kärvennyimme ja kastuimme, mutta pääasia oli että lapsilla oli hauskaa, reissusta selvittiin suurimmitta ongelmitta, eikä mitään ihmeellistä sattunut.


Tästä parin päivän lomaboostista saa taas virtaa jaksaa, mutta oli myös ihana päästä takaisin kotiin. Tälle kesälle on vielä yksi reissu koko poppoolla suunniteltu, mutta sen toteuttamisessa pidetään hieman varausta. Kasperin voinnin mukaan mennään ja siksi ei olla vielä tehty sen isompia ratkaisuja, varauksia tai päätöksiä. Huomenna taitaa taas olla yksi lääkärireissu edessä likalla joka valittaa korvaansa ja Kasper on kovin itkuisen oloinen ollut illalla.

Kiitos Särkänniemi lipuista ja kiitos myös muille jotka mahdollistitte meidän reissun <3

PS. Piristystä päivään, käy lukemassa Särkänniemen blogijuttu kalojen superfood-ruokinnasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti