perjantai 15. joulukuuta 2017

Home sweet (no home)!

HUH! Kaiken paniikin, härdellin, järjestelemisen ja homekaaosahdistuksen jälkeen meille on vihdoin löytynyt asunto ja muutamme jo huomenna! Maanantaina kävimme katsomassa asuntoa ja teimme vuokrauspäätöksen samantien, illasta allekirjoitimme jo vuokrasopparin ja vanha vuokrasoppari irtisanottiin. 5 viikon asunnon etsiminen tuli päätökseen.

Siitä alkoi vasta todellinen härdelli. Tiistaina käytiin hakemassa vuokratut muuttolaatikot ja pääsimme illasta pakkaustouhuihin. Voin kyllä sanoa, että aikamoista hommaa on päivisin käydä harjoittelussa, iltaisin hoitaa lasten asioita, hoitotoimenpiteitä ja samaan aikaan pakata. Järki ei meinaa pysyä päässä, eikä mikään muukaan. Muistilistoja on siellä täällä, kun toinen muodostuu, toinen on jo hukkunut. Hoidettavia asioita oli ihan mielettömän paljon!!! Muuttoilmoitus, irtisanomisilmoitus, valtakirjoja, pakun vuokraus, muuttolaatikoiden vuokraus, sähkösoppari, vakuutukset, nettiliittymät, muuttoavun haaliminen, lasten hoidon järjesteleminen, huonekalujen hankkiminen.. plaah. En ymmärrä miten vielä tänään perjantainakin olen järjissäni 3 tunnin yöunilla.

Mutta pääasia on se, että me todella muutamme. 

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Hyvää kansainvälistä vammaisten päivää & terveisiä sairaalalta!

Ihanaa Kansainvälistä vammaisten päivää 3.12.2017!
Happu International Day of People with Disability!

Kasper pääsi kaksi viikkoa sitten sunnuntaina viimeksi sairaalasta, tytöllä alkoi joku keuhkopöpö heti seuraavana maanantaina ja mun työharjoittelu tiistaina. Kasper sairastui seuraavaan pöpöön sitten keskiviikkona, joten viime viikko meni kaikinpuolin hieman sairastellessa. Minä kävin päivittäin työharjoittelussa ja nautin siitä kovasti - ihanaa päästä tekemään työtä jossa voi kehittää itseään, toteuttaa omaa osaamistaan ja mielenkiintoaan ja oppia joka päivä lisää! Illalla olen tullut kotiin, jossa lapset ja koti on hyvin hoidettu. Koska päivän on ollut muualla, on energiaa riittänyt yllättävän paljon illalla lapsille - toki kodintöiden ohella. Lapset ovat olleet hieman ymmällään tästä järjestelystä mutta pikkuhiljaa tuntuu, että ovat oppineet päästämään minut lähtemään aamulla ja ottamaan myöhemmin taas vastaan.

Kasperin yskätauti vaikutti jo hieman helpottavan viimeviikolla, mutta keskiviikko-iltana nousi sitten äkisti taas korkea kuume. Kotitestissä näytti, ettei tauti olisi ainakaan pissassa (luojan kiitos..) mutta muu oli sepäselvää. Viikon jatkunut yskä ja maanantai-iltana henkeen vedetty puuro sai minut pelkäämään keuhkokuumetta, tai muuta ärtsympää pöpöä, joten heti torstai-aamulla menimme sairaalalle.

Samalla reissulla olemme edelleen.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Homekoiratarkastus - mitä tapahtui ja mitä nyt?

"Homekoira pääasiallinen tarkoitus on paikallistaa rakenteissa piilevät, aktiivisessa tilassa olevat, ihmisen terveydelle haitalliset home-/sädesienikasvustot. Aktiivisessa tilassa olevalla homeella tarkoitetaan kasvustoa, joka päästää ilmaan vaarallisia toksiineja ja/tai aineenvaihduntakaasuja. Koirat eivät reagoi ulkoilmassa oleviin "normaaleihin" homeisiin, elintarvikehomeisiin eikä lahottajasieniin".

Tämä on blogiyhteistyö Homekoira Team Oy kanssa.

Olemme asuneet tässä asunnossa reilu pari vuotta. Sen ajan olemme oireilleet hyvin voimakkaasti eri tavoin, mutta jotenkin sitä helposti laittaa paljon stressin ja haastavan elämäntilanteen syyksi. Lapset sairastavat muutenkin, ja se kuuluu elämään. Kasperin taustat tietäen ymmärtää kyllä, että hän on herkempi saamaan kaikenlaisia pöpöjä. Kuitenkin jatkuvien infektioiden keskellä kävi itselläkin monesti mielessä homeen mahdollisuus. Jotenkin sitä ei vain siltikään usko, ennenkuin jotain faktaa tuodaan pöytään. Kiitos myös niille lukuisille kommentoijille, jotka jo pitkän aikaa olette silloin tällöin palautelleet tätä ajatusta mieleeni, en ole kuitenkaan aiemmin siihen edes tajunnut tarttua. Meiltä korjattiin vuosi sitten vesivahinko, mutta jotenkin ajattelin kaiken olevan siinä..

Minulla on ollut 2012 iso tulipalo silloisessa omakotitalossamme, joten kukaanhan ei voi kuvitella toista katastrofia tämän kaiken keskelle, 5 vuoden sisään toisistaan?

Nyt on vain sellainen fiilis, että olisimpa tajunnut tämän aiemmin.

torstai 16. marraskuuta 2017

Ei enempää kiitos.

Blogin tekstiluonnoksissa seisoo kaikenlaista, joka on jäänyt puolitiehen kaiken muun vallatessa mielen. Olisi paljon asiaa apuvälinemessuilta ja monesta meneillä olevasta uudistuksesta tai sellaisista asioista, joihin olisi hyvä ottaa kantaa. Meillä kuitenkin taas tällä viikolla huononi pojan vointi, joten luonnokset saa nyt hetken pysyä luonnoksina ja keskittyminen menee ihan johonkin muuhun.

Olimme alkuviikosta kuntoutuksessa Iiriksessä, näkövammaisten keskuksessa ja siellä oli tosi mukavaa, koko porukka tykkäsi. Tiistaina tulimme kotiin ja ilta oli tavanomainen, Kasper oli kovin väsynyt muttei niinkään normaalia enempää. Nukkumaanmeno meni ihan tavanomaisesti eikä kundilla ollut edes lämpöä. Yöhoitajan tullessa töihin teimme jotain pojan huoneessa, kun tajusin, että kundi on ihan tulikuuma. Mittari näytti melkein 40c. Pelko hiipi hiljalleen ja pienoinen paniikki iski - mikä tauti tulee näin yllättäen ja näin rajuna. Stixattiin pissa ja lähdin kiikuttamaan sitä sairaalalle (meillä on onneksi kestolähete). Kotistixin perusteella tiesin, että tulos ei olisi normaali. Sovittiin, että sairaalasta soittavat yön aikana vain, jos pissassa olisi tosi paljon leukkareita, tai me lähdettäisiin päivystykseen jos Kasperin kuumetta ei saisi laskettua, muuten menisimme sitten aamulla.

torstai 9. marraskuuta 2017

Paniikkipäivitys siitä, kun matto vedetään jalkojen alta

Ensin tekstin aluksi haluan kiittää jokaista sellaista ihmistä, joka on saanut minut kyseenalaistamaan asioita; meidän jatkuvaa sairastelua, uusia oireita, uusia sairauksia, jatkuvia infektioita, selittämättömiä asioita.. Vihdoin niille on mitä ilmeisimmin löytynyt syy, eikä se naurata enää ketään.

Meillä kävi tiistaina Homekoira Team Oy tekemässä hometarkastuksen. Otin heihin yhteyttä jokin aika sitten, koska oireemme alkoivat kasaantua eikä infektiotilanne ole näyttänyt minkäänlaisia hellittämisen merkkejä. Saimme ihan joka tuutista kysymyksiä, olemmeko selvittäneet homevaurion mahdollisuutta. Laitoin sähköpostin menemään ja hartaasti toivoin, että vastapuoli ymmärtäisi tilanteen. Homekoira Teamin Taina ja Jouni vastasivatkin minulle heti seuraavana päivänä ilouutisilla, olivat valmiita tulemaan meille tekemään tarkistuksen, josta kirjoittaisin teille sitten blogiin ja kertoisin, mihin toiminta perustuu ja miten homma etenee. Tästä piti tulla yksi positiivinen yhteistyöpostaus lisää. Yrityksen kanssa sujui kaikki todella hienosti aikatauluttamisesta tutkimiseen, yhteydenpitoon ja kaikkeen muuhun. Tästä yhteistyöstä tulossa siis postausta seuraavien viikkojen aikana, kunhan täälläpäässä saadaan ajatuksia koottua, asioita eteenpäin ja raportti yritykseltä. Tulevassa postauksessa kerron siis itse yrityksestä, toimintaperiaatteista ja homeasioista enemmän.

Tähän postauksen riittää valitettavasti voimia vain kertoa, että meille tutkimus toi huonoja uutisia. Koira merkkasi vahvasti oikeastaan koko asunnon lattiasta kattoon. Siihen kun lisätään laaja oirekirjo; minun pahentuneen astman, viime kesänä alkaneen allergisen nuhan, uudet ruoka-aineallergiat/herkistymät, tukkoisuuden, kuivan yskän, päänsäryt, (väsymyksen), tytölle puhjenneen psoriasiksen, pahentuneen astman, nenäverenvuotojen, yskänkohtausten, tukkoisuuden, huonovointisuuden, levottomuuden, infektiot, Kasperin infektiokierteet, tukkoisuuden, silmien punoituksen, silmätulehdukset, saturaatio-ongelmat, väsyneisyyden, ihoreaktiot, astman.. Ja kaikki nämä alkaneita ja/tai pahentuneita tässä parin vuoden aikana, erityisesti nyt vajaan vuoden aikana.. Kasperinkin vointi paranee aina tilapäishoitoon mennessä ja tukkoisuus iskee taas kotona. Hoitajat oireilevat yövuoron jäljiltä olemalla ihan tukossa..

torstai 26. lokakuuta 2017

Omaishoidon palkkioita tarkistetaan ja alennetaan Espoossa

Espoon omaishoitajat saivat eilisen postissa kirjeen, jossa kerrotaan omaishoidon tukien maksualennusten täytäntöönpanosta. Siis siitä, että jo päätetyt huononnukset otetaan vihdoin käyttöön ja asiakkaiden kanssa käydään sopimukset uudestaan läpi. Kirjeessä kerrotaan, että Espoon vammaispalvelut tarkistaa voimassa olevat omaishoidon tuen päätökset omaishoidosta maksettavan palkkion osalta ja osalla omaishoitajista tarkistus vaikuttaa omaishoidon tuen määrään. Tarkistus toteutetaan lähikuukausien aikana. 

Minä tiedän jo valmiiksi, että tarkistus tulee vaikuttamaan omaan tilanteeseeni.

"Omaishoitolain mukaan hoitopalkkio voidaan sopia säädettyä määrää pienemmäksi, jos hoidon sitovuus on vähäisempää kuin mitä omaishoitolain 4 §:n 1 momentissa edellytetään ja hoidon ja huolenpidon tarve on vähäistä; taikka siihen on hoitajan esittämä erillinen syy". 

Missään laissa ei lue, että tällainen huononnus pitäisi tehdä, vaan että siihen on mahdollisuus, jos se nähdään tarpeelliseksi. En oikein tiedä, kuka sen katsoo tarpeelliseksi. En tiedä kenellä on valta arvioida, kuinka paljon meidän omaishoitajien tekemää työtä arvostetaan ja kuinka siitä "palkitaan". Siis maksetaan korvausta, jonka avulla hädintuskin elämme.

maanantai 23. lokakuuta 2017

Entä kuka miettii lapsen kokemuksia?

Tänään on niin selkeä maanantai. Aamu alkaa sillä, ettei tytön taksi saavu paikalle. Olemme noin minuutin alhaalta myöhässä, mutta sen yhden kerran kun olemme aiemmin myöhästyneet minuutilla, taksi on jo soittanut peräämme. Nyt taksia ei näy. 10 min odottelun jälkeen soitan firmaan, josta kerrotaan, että taksi on tulossa ja on vain myöhässä. 20min odottelun jälkeen soitan firmaan, josta kerrotaan, että kuski on kyllä käynyt, mutta on ollut ilmeisesti niin stressaantunut toisen auton rikki menosta ettei ole soittanut ja huhuillut lapsen perään. Tyttö on jo myöhässä siis koulusta, koska ollaan odoteltu tietämättöminä vajaa puoli tuntia taksia.

Meille on sovittu labrakäynti osastolle, koska labrassa eivät ota näytteitä pacin, eli infuusioportin kautta. Pac laitettiin heinäkuussa ja sitä kautta on jo nesteytetty ja annettu antibioottihoitoa, labroja ei ole vielä päästy sieltä ottamaan, kun ei oikein ole ollut ottajaa. Sormenpäänäytteitä ei toki edes ajatella otettavaksi sieltä, ne kun menee ihan rutiinilla muutoinkin. Kyynärtaipeen verisuonet kun ovat hankalat ja hyvin kulutetut, niin näitä näytteitä olisi nyt hyvä saada tästä pacista - joka ihan tätäkin varten on laitettu. Kotisairaalalle yritämme saada aikaa, että tulisivat ottamaan näytteet kotiin. Siellä ei ole tarpeeksi henkilökuntaa, sellaista joka olisi koulutettu pacin käyttöön. Tuntuu uskomattomalta, oudolta. 

Nyt kun meillä on tämä - ei tätä käytetä, kun ei osata?

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

i love me - vapaan viikonlopun helmiä

Ihanaa! Syysloma loppuu ja ihana normaali arki alkaa huomenna. On sitä jo viikko odotettukin.. Meidän syysloma meni ihan mukavasti, tosin lapset reagoivat muuttuneeseen päiväohjelmaan ja oli täällä aikamoinen hulabaloo välillä. Mutta kuulemani mukaan sitä on ollut vähän liikkeellä ;)

Viikko oli kaikinpuolin suht raskas, koska Kasperin vointi oli vielä aika huono ja tyttö toki reagoi tähän voimakkaasti. Kasper menikin ennen viikonvaihdetta onneksi tilapäishoitoon, ja me tytöt saatiin siinä reilu vuorokausi ihan omaa aikaa, ehdittiin käydä muutamasti tallilla ja touhuttiin muutakin kivaa. Perjantaina typykin lähti tukiperheeseen ja minun vapaa viikonloppuni koitti pitkästä aikaa.

En voi muuta sanoa, kun että tulipa juuri oikeaan aikaan.

torstai 19. lokakuuta 2017

Asunnonmuutostyöllä esteettömyyteen - ajatuksesta toteutukseen

Todella monesti puhutaan byrokratian hitaista rattaista, ja siksi halusin kirjoittaa esimerkin siitä, minkälainen polku yksi asunnonmuutostyö on meillä ollut. Se konkretisoi tosiasiallisesti sen, miten pitkään ja monen ihmisen kautta asiat menevät.

11/2016 yhdeydenotto kunnan toimintaterapeuttiin (asiasta puhuttiin alustavasti jo 9-10/17). Varattiin aika, jolloin hän tulee tekemään asunnonmuutostyökartoituksen. Tämä on jutussa minun(asiakkaan) jälkeen asianosainen numero 2. Käynti muistaakseni peruuntui muutamaan otteeseen kundin sairaalassaolon vuoksi, mutta käynti oli sitten vihdoin tammikuussa 2017, eli 3-4kk sen jälkeen, kun asiaa lähdettiin suunnittelemaan. 

maanantai 16. lokakuuta 2017

(Väsyneitä) terveisiä syyslomalta

Kaikkia vähän väsyttää. Jokaista eri syystä. Äitiä väsyttää, koska Kasper valvoo öisin ja on hyvin levoton päivisin. Siskoa väsyttää silloin, kun riekkuu liian myöhään ylhäällä ja aamulla herää aikaisin. Kasperia väsyttää, koska kukaan ei oikein tiedä. Tai siis ei koska, vaan kukaan ei vain tiedä. Kasper on varmasti väsynyt sairastamiseen ja väsynyt infektioihin, väsynyt lääke- ja sairastamiskuormaan.

Kasper ei ole jaksanut viimeiseen viikkoon oikein olla hereillä, nukkuu tai pyytää nukkumaan. Jotkut päivät ovat toisia parempia, mutta huonot päivät ovat aika huonoja. Ja äitiä pelottaa. Miksi nyt on näin? Mitä tulevaisuus tuo? Miksi poika on niin väsynyt?

tiistai 10. lokakuuta 2017

Infektiokierteestä iltaa

Toissa-aamuna herään hiljaisuutteen - harvinaista. Kukaan muu ei ole vielä hereillä. Typy on hoidossa, mutta ukon pitäisi kaiken järjen mukaan kohta hereillä. Terve järki sanoo: NUKU tai NAUTI hereilläolosta yksin! Käyn keittämään kahvia ja syömään aamupalaa. Koska edelleen on hiljaista, katson yhden jakson Greyn anatomiaa puhelimen kautta. 

Edelleen hiljaista.

Päätän käydä herättämässä pikkumiehen, kello on 20 yli 9. Kundi herää hieman vasten tahtoaan, tehdään aamuhommat yhdessä. Tullaan keittiöön syömään aamupalaa ja ottamaan loput aamulääkkeistä, joita ei ole annettu jo aiemmin aamulla. Poika ei syö mitään, sitä vastoin pyytää kovasti päästä takaisin nukkumaan. Totean, että on varmaan riekkunut koko yön, joten päästän hänet nukkumaan. Uni tulee heti ja kestää noin 45min. Herätessä kundi on edelleen itkuinen ja väsynyt.

Nyt on joku vialla.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Uniongelmien kasaantumista & kotipäivähoidon aloitus

Viime viikko oli aikamoisen rankka, jonka vuoksi viimeisestä kirjottelusta on nyt reilu viikko. Viime viikolla tapahtui todella paljon kaikenlaista, eikä tunnit meinanneet mitenkään riittää kattamaan kaikkea sitä työmäärää, mitä olin viikolle kasannut. Tarkoitus oli hoitaa useita asioita pois päiväjärjestyksestä ennen tämän viikon koulustarttia, ja aika kivasti se suunnitelma toteutuikin. Toki hieman sillä varjolla, että paikasta toiseen juostiin, puhelimessa tuli puhuttua megapaljon ja kymmeniä sähköpostia lähti eteenpäin. Halusin kovasti hoitaa mahdollisimman paljon juoksevia asioita ennen maanantaita. 

tiistai 26. syyskuuta 2017

Mietteitä, kun muutoksen tuulet puhaltavat

Ensi viikolla meidän arki muuttuu. Huh, jo ensi viikolla! Taisin eilen polikäynnillä jopa vahingossa valehdella, että koulun alkamiseeni on noin 2 viikkoa aikaa tajuamatta, että se alkaa ensi viikolla.

Onpas ollut hommaa. Huh. On ihan erilaista alkaa sopia kaikkia kymmeniä käyntejä niin, että samaan syssyyn voi myös opiskella. Miten paljon meillä oikeasti onkaan käyntejä! Ei sitä oikeastaan ole ennen tajunnut, kun ei ole tarvinnut näin vaikeasti yrittää aikatauluttaa. Miten ihmeessä tässä arjessa muka pystyisi käymään säännöllisesti töissä? Edes lyhennettyä päivää? 

Ei mitenkään!

tiistai 19. syyskuuta 2017

Erityisvaatetuskustannukset (poimittu vammaispalvelulaista) & yhteistyöpostaus Maiccola:n kanssa!

On paljon asioita, jotka tulevat erityislapsen kanssa aika puun takaa. Sellasia, joihin ei osaa valmistautua, ennen kun ne osuvat omalle kohdalle. Yksi sellaisista asioista on lainmukaiset tukimuodot, joista loppujen lopuksi saa todella vähän tietoa juuri niiltä, jotka olisivat oikeita ihmisiä neuvomaan näiden tukien kanssa. Sosiaaliohjaus on ollut pitkään aika huonolla tolalla, ja näistä oikeuksista kuulee nykyään lähinnä yhdistysten, järjestöjen ja vertaisten avulla.

Postaus on yhteistyöpostaus Suomalaisen käsityöyrityksen Maiccolan kanssa. <3

Yksi tällaisista etuuksista/ oikeuksista on oikeus ylimääräisten vaatekustannusten korvaukseen. Vammaispalvelulain 9§ mukaan vammaiselle henkilölle korvataan hänen vammansa tai sairautensa edellyttämän tarpeen mukaisesti ylimääräiset kustannukset, jotka aiheutuvat vamman tai sairauden edellyttämän vaatetuksen hankkimisesta. Korvauksia ylimääräisiin vaatekustannuksiin myönnetään määrärahojen puitteissa, kunnan on varattava määrärahat tarkoitukseen kunnassa esiintyvän tarpeen mukaan. Helpointa näitä määrärhasidonnaisia tukia on saada alkuvuodesta, koska silloin kunnan on vaikeaa vedota määrärahojen loppumiseen. Kuntakohtaisesti määrärahasidonnaiset tukitoimet voidaan myös päättää kohdentaa tietyt edellytykset täyttäville vammaisille henkilöille, mikäli määrärahat eivät riitä kaikille hakijoille. Kunnan oma sosiaalityöntekijä osaa (tulee osata) kertoa, mitkä ovat nämä edellytykset, joten sitä kannattaa kunnasta kysyä.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Lapsen kuntoutussuunnitelma: lähtökohtana lapsen ja perheen tarpeet?

Pari vuotta sitten kuntoutusjaksomme järjestettiin vielä lastenlinnan kuntoutusosastolla, joka on monelle erityiselle perheelle tuttu paikka. Ihanat tutut hoitajat, lämmin vastaanotto, pääosin tutut lääkärit ja terapeuttiarvioitsijat. Perhettä kohdeltiin hienosti ja arvokkaasti, jaksamista tuettiin, keskusteltiin, puhuttiin paljon asioista yhden jakson aikana. Jaksot kestivät päivästä viiteen tarpeen mukaan, ja alkuviikosta pystyi olla osastolla myös yötä. Kaikki oli hyvin siihen asti, kun Kasper parivuotiaana sai kehitysvammadiagnoosin. Sen jälkeen emme enää kuuluneet Lastenlinnan kuntoutuspuolelle, vaan siirryimme kunnan kehitysvammapuolelle.

Kirjaimellisesti tuntui siltä, että nyt meidät lempattiin perhekeskeisen hoidon piiristä pois kevapuolelle, jossa asiat olisivat ihan erilailla. Työntekijän vakuutteluista huolimatta näinhän siinä kävi - inhimillisyys, perhekeskeisyys ja asiakaslähtöisyys on ollut sen jälkeen kaukana eikä tähän päivään mennessä ole kovin montaa positiivista kokemusta.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Omaishoitajasta omaishoitaja-opiskelijaksi

Muutos. Muutokset vaativat aina valmisteluja ja aikaa. Muutokset, jotka muuttavat niin paljon kaikkea. Muutokset, joihin ei luulisi koskaan olleen valmis. Muutokset, jotka osaltaan pelottavat, pakottavat palaamaan osaksi normaaliin elämään, pois kotoota, pois erityisarjesta, mutta samalla juuri korostavat sitä erityistä arkea, jota joka päivä eletään. Muutokset, jolla arki muuttuu radikaalisti, mutta toisaalta ei paljoakaan.

Opiskelu.

Se on nyt päällimmäisenä mielessä. Menneellä viikolla pääsin vihdoin opiskelemaan. Olen miettinyt asiaa jo vuoden verran, mutten ole oikein osannut sanoa, milloin olisi hyvä aika ja miten käytännössä kaikki sitten toteutuisi. Kävin keväällä pääsykokeissa, mutta pääsin vain varalle, eikä koulusta useista yhteydenotoista huolimatta kuulunut mitään - aika ala-arvoista. Kesällä hain myös päivähoitoa, ja elokuun palaverissa se myönnettiin - päivähoito maksusitoomuksella kotiin. Samassa rytäkässä tajusin, että jos tosissaan haluan opiskelemaan, on asialle varmasti pikimmiten tehtävä jotain. Hain toiseen kouluun ja pääsinkin mutkattomasti tapaamaan opoa ja koulutusvastaavaa, ja samana iltana sain skannattuna hyväksymispaperit. 

Sitä riemua! Tulin valituksi! Minä, pääsisin kääntämään seuraavan sivun elämästäni! Mahtavaa!

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Ihana kamala syksy!

Syksyihminen täällä edelleen hei! Ei yhtään haittaa vaikka sataa vettä, ainakaan vielä. Kauniita syyspäiviä on silti varmasti odotettavissa moniakin. Syksyn värit alkaa saapumaan myös ulos luontoon, ja niitä on ihana seurata. Toki voisihan siellä muutakin kun sataa vettä, mutta tätä tää sitten taitaa seuraavat viikot olla.. Vähän kun parantuisi ilma, pääsisi vielä sienimetsälle ja saisi sienikuivurit vielä laulamaan ennen talven tuloa.

Viime postauksessa viikko takaperin kerroin, kuinka Kasper oli sairastunut virtsatieinfektioon taas uudestaan, vaikka edellisestä saman asian takia tehdystä sairaalareissusta oli hädin tuskin 3 viikkoa. Ongelma äityikin pahemmaksi ja olimme taas alkuviikon hoidossa osastolla suonensisäisissä nesteissä ja antibiooteissa. Bakteeriviljelyn herkkyysmäärityksessä kesti hieman, jonka vuoksi suonensisäinen antibioottikin alkoi vääränä, mutta saatiin vaihdettua oikeaan heti herkkyysmääritysten tultua, ja pojan vointikin alkoi pian kohentua, joten pääsimme kotiin sairastamaan. Aika nopeasti nuo pienet sitten toipuu, kun oikea hoito tai lääke on löydetty! Vaikka ärtyisyyttä oli vielä hieman kotonakin, niin kuume pysyi hyvin aisoissa ja katosi aika nopeasti, ja kundi virkistyi silmissä.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Sairastamista ja uusia tuulia syksylle

Syksyihminen täällä hei! On vuoden paras vuodenaika, ja se kyllä tuntuu! Miten yhtäkkiä virtaa löytyykin vaikka muille jakaa. Ihan uutta energiaa on virrannut meidän perheeseen ja uudet tuuletkin tuntuvat puhaltavan mukavasti, ei liian raskaasti.

Olen niin henkeen ja vereen syksyihminen. On mahtavaa saada sytyttää kynttilöitä ja sisustaa hieman syksyisempää värimaailmaa kotiin. Viikolla kiertelin hieman kirppareita ja teinkin ihania löytöjä, joille hieman ehkä uutta ilmettä kotiin. On kumma, miten kodin sisustuksen muuttuminen piristää mieltä myös. En koskaan ole ollut kova sisustamaan, se ei ole taiteenlaji joka tulisi välttämättä kovin syvältä sydämestä (halu kyllä, raha&taito ei), mutta pienilläkin muutoksilla saa paljon aikaan. Tyttö on myös kova muuttelemaan tavaroiden järjestystä, ehkä se jotenkin sitten piristää lastakin niin paljon.

lauantai 26. elokuuta 2017

Palveluviidakko - miten selvitä kaikki langat käsissä?

Monesti puhutaan siitä, kuinka vaikea on hallita montaa asiaa samaan aikaan, varsinkaan jos kyseessä on isoja asioita. Terveydenhuollossa monisairas ja/tai monivammainen lapsi on mielestäni edelleen hieman ongelmallinen asiakas, kohtaaminen perheen kanssa saisi olla paljon harkitumpaa ja laadukkaampaa. Monisairaiden perheiden kanssa työskentelyyn pitäisi mielestäni panostaa enemmän jo kouluttautumisvaiheessa ja perheet ottaa paremmin kokonaisuutena huomioon. Minulla olisi kymmenittäin tarinoita kerrottavana tästä aihepiiristä, mutten halua mennä pelkästään omiin kokemuksiini. Sen sijaan minulla on myös kokemusta kymmenittäin ihanista, koko perheen huomioivista kohtaamista alan rautaisten ammattilaisten - sekä uusien tulokkaiden kanssa. Kaikesta ei siis tarvitse valittaa, mutta muutaamiin kohtiin kiinnittäisin huomiota perheiden kohtaamisessa

Perheessä, jossa lapsi sairastaa, joutuu yleensä muiden ongelmat vähemmälle. Sisaruksien ongelmat saattavat kasaantua huomaamatta, eikä niihin osata välttämättä reagoida. Sisarukset saattavat piilottaa omat huolensa ja murheensa, koska saattavat havaita vanhempien surun ja väsymyksen. Kukaan ei voi lopullisesti piilottaa vanhempana omaa väsymystään - eikä mielestäni niin kuulu tehdäkään. Sisaruksia otetaan monessa paikassa aivan liian vähän huomioon - konkreettisesti ja ihan ajatustasolla. Vanhempi saattaa pallotella kahden lapsen hoitamisen välillä todella väsyneenä - eikä kukaan vaikuta ymmärtävän. Avun saaminen saattaa monelta taholta voi viivästyä jos uskoo pärjäävänsä ilman apua, ja apua otetaan vastaan monesti vasta sitten, kun se on jo hieman liian myöhäistä. Perheessä, jossa lapsi sairastaa, tulisi koko perhe ottaa kokonaisuutena huomioon.

Jokaisen yksilön vointi, henkisen tuen tarve, fyysisen avun tarve. Avun saaminen ei tulisi olla niin äärettömän ison prosessin takana.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Katso äiti, minä istun!

Kesän terapialoma on tainnut tehdä tehtävänsä.. Kun lapselle annetaan aikaa ja mahdollisuutta kehittyä oman tahtinsa mukaan, kehitystä monesti tapahtuu. Ja meillä ainakin on  niin, että kaikki kehitys tapahtuu sykleittäin. Kun motorinen kehitys laahaa, tapahtuu toisella puolella enemmän. Kevät ja alkukesä oli selkeästi puheentuoton aikaa, nyt loppukesästä Kasper on oppinut hurjasti uusia fyysisiä taitoja, mutta silti puhettakin tulee lisää! Hurjan kehityksen kausi.

Nukkuminen on ollut ukolle aina vähän haastavaa monistakin syistä; osa syystä on näkövamman ja puutteellisen melatoniinin tuotannon. Tämän vuoksi Kasper saa melatoniinia illalla, jotta uni tulisi paremmin. Yleensä yö on silti yhtä säätämistä, mutta ainakin nukahtaminen käy helpommin. Joskus iltalääkkeiden anto käy vasta sen jälkeen, kun poika on viety sänkyyn. Silloin melatoniini ei ole vielä ehtinyt vaikuttaa, mutta poikaa väsyttää, jonka vuoksi hän haluaa nukkumaan. Riekkuminen vie silti voiton, jos kysytään pojan mielipidettä nukkumisesta.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Pää, olkapää, peppu - parantelua ja Fröbeleitä!

Neljän sairaalapäivän jälkeen pääsimme kotiin lauantaina, jolloin lääkäri totesi, että antibiootit ovat purreet tarpeeksi hyvin ja voimme lähteä kotiin parantelemaan. Vaikka todellinen bakteeri ei vielä ollut tiedossa, niin näytti jo siltä, että se on herkkä tälle antibiootille, jota on annettu. Bakteeriviljelyissä voi mennä monta päivää, eikä vastauksen odottamisesta todettu olevan mitään hyötyä. Siitä sitten soitettaisiin kotiin. Kasper oli jo lauantaina ihan mukavassa kunnossa, kuumekaan ei enää pahemmin noussut ja poika oli silminnähden virkeämpi ja iloisempi.

Kasper oli yhden vuorokauden meidän kanssa kotona, jonka jälkeen lähti muutamaksi pääksi tilapäishoitoon suunnitellulle jaksolle, ja minä olen ehtinyt nyt muutaman päivän aikana hoitamaan hurjasti asioita. Tytön taksikyyditykset vaivaavat edelleen, kun ei niitä ole oikein saatu kuntoon, apuvälinekeskuksen kanssa säädetään aikoja, lähetteitä ja välineitä, asunnonmuutostyöasioista on taas soiteltu ympäri kyliä, vammaispalvelun soittoa odotellessa.. Kelaan on nyt tehty uusi hakemus ja kilometrikorvauksiakin lähetelty useita lappuja, sairaalaan soiteltu ja vaihdeltu käyntiaikoja ja varattu uusia. Esityötä tehty mm.ruokapäiväkirjan merkeissä ja niitä lähetelty eteenpäin. Koulupapereita toimitettu oikeisiin paikkoihin ja parikymmentä sähköpostia lähetetty vastaanottajilleen. Yhdistysjuttuja pistetty eteenpäin oikein isolla kädellä. 

On ihan hurjaa, miten paljon hoidettavia asioita loppujenlopuksi kertyy niille päiville, kun pitäisi oikeasti levätä.

perjantai 11. elokuuta 2017

Uusi taistelu sairaalassa & liian vähän nukkunut äiti

Juuri hoitajien ja ystävien kanssa ehdimmekin pohtia sitä, että meillä on ollut harvinaisen rauhallinen kesä takana ja itse mietin, että yllättävän vähän on ollut sairaalareissuja oikeastaan koko tänä vuonna (siis lähinnä infektioiden vuoksi) Alkuvuodesta kotiutunut happirikastin on helpottanut infektioiden hoitoa kotona ja saturaatioita saamme myös kätevästi seurattua itse. Suonensisäinen nesteytys tai antibiootit, sekä labrat ja lääkärin arvio toki vaatii aina päivystyskäynnin silti, mutta päivystykseen ei välttämättä silti tule ihan niin herkästi nykyään lähdettyä. 

Toissapäivänä kävin päivästä asioilla ja tulin iltapäivästä kotiin päästämään hoitajan. Kasperilla oli aamulla terapia ja hän oli hyvävointinen. Päiväunilta nousi kuumeinen poika, ja mittauksen perusteella kuume olikin äkisti noussut todella korkeaksi. Seurasin ja lääkitsin kotona, mutta silti jotenkin äkisti alkanut kuume jäi vaivaamaan. Muutamia viikkoja sitten laitettu PAC (infuusioportti) toi tullessaan toki pelon verenmyrkytysriskistä, jossa yksi oire voi olla äkisti korkealle nouseva kuume. Tällaisissa tilanteissa tulee herkästi mietittyä sitä, nauretaanko meidät päivystyksessä pihalle, jos menemme sinne muutamia tunteja kuumeilleen lapsen kanssa. Normaalilapsella kun kuumetta yleensä seurataan päiviä (jos ei muuta ongelmaa tule) ennen reagoimista. Kasper alkoi kuitenkin olla aika huonokuntoinen, joten päätimme illasta lähteä päivystykseen tarkistamaan tilanne.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Koulun alku ja hullua taksihärdelliä (!!)

Huomenna alkaa meidän kunnassa koulu. Lapset odottavat kesäloman jälkeen näkevänsä tutut kaverit ja koulun, osa aloittaa ihan uudessa koulussa tai uudella luokalla, jopa ihan ensimmäisen päivänsä koulupolulla. Oma tyttäreni menee nyt toiselle luokalle.

Oman erityisyytensä vuoksi tyttäreni kävi ensimmäisen luokan hieman hajautetusti ja mukautetusti eri opetusmuotojen välillä. Keväällä hänet kuitenkin siirrettiin muodollisesti isoon normaaliin luokkaan, mutta luokkapaikka jäi erityisluokalle virallisesti. Isossa luokassa opettaja jäi pidemmälle sairaslomalle, ja häntä on sijaistanut useampi opettaja. Kevään lopussa sekä erityisluokan opettaja, että ison luokan sijainen jäivät pois, eikä vielä näin päivää ennen koulun alkamista minulla ole tietoa uusista opettajista. Sen ehkä näkisi jostain, mutten tiedä, onko sen tiedon kaivamisella juuri nyt merkitystä.

tiistai 8. elokuuta 2017

Apuvälineiden helpottava ja innostava maailma

Kesä tuli, oli ja meni, ja arki on palannut uomiinsa. Vielä on onneksi lämmin ja voi touhuta hyvillä mielin ulkona (jossei sada, niinkuin suurinpiirtein joka päivä on tehnyt). 

Kesä oli monin tavoin ainutlaatuinen ja erityinen, vaikka kirjoitinkin, että se meni aikan opeasti ohi ja ehkä vähän ahdistavankin nopeasti. Saimme kuitenkin sovittua Maliken kanssa aivan mielettömän yhteistyön kesän ajaksi. Saimme sieltä kolme apuvälinettä lainaksi heidän kesätauon ajalle, pääsimme testaamaan siis sellaisia apuvälineitä, joita meidän ei muutoin ole mahdollista hankkia. Näihin kolmeen apuvälineeseen lukeutui esimerkiksi juuri se polkupyörä, jota laajemman selvityksen jälkeen kävi ilmi, ettei me tulla sitä todella apuvälineenä saamaan. Näin meillä oli kuitenkin mahdollisuus päästä kokemaan pyöräilemisen riemu ja nauttia kesästä hieman samalla tavalla, kuin muutkin lapset.

Postaus on siis ns.yhteistyöpostaus Maliken kanssa, jonka toiminnan tavoitteena on tarjota osallistusmahdollisuksia vaikeavammaisille lapsille ja aikuisille, sekä lisätä tietoa ja vaikuttaa heidän osallistumistaan ja osallisuuttaan edistäviin asioihin. Malike toimii STEA:n rahoituksella osana Kehitysvammaisten tukiliittoa.

tiistai 1. elokuuta 2017

Mukavia kuulumisia silmäpolilta + kesäpäivä näkövammaisten lasten kanssa!

No huh, kesä on vierähtänyt aikamoisella tahdilla jo elokuun puolelle. (Ensi kuun jälkeen on jo lokakuu!) Kovasti olen miettinyt kesää ja sitä, mitä se on meidän perheelle tuonut. Kesän pitäisi olla täynnä lomaa, ihania asioita, onnellisia hetkiä, nauttimista ja rentoutumista. Välillä on ollut vaikea päästä tähän moodiin, mutta onneksi niitä hyviä hetkiä on ollut meilläkin. Väsymys on painanut ja siksi ehkä paikoitellen tuntuu, ettei kesästä ole saanut tarpeeksi irti. Oikeastaan on aika ihana että elokuu on koittanut ja "paluu arkeen" koittanut. Stressi siitä, että lomalla tarvitsisi lomailla, on ehkä pikkuhiljaa ohi.

Se on muuten hassua, miten asetamme itsellemme sellaisia paineita asioista, kuten juuri kesälomasta. Some on pullollaan ihania mökki- ja kesäpäivityksiä, iloa, naurua, rentoutumista ja lomaa. Ja onhan se ihanaa. Jotenkin kesästä vain pitäisi saada sitä energiaa juuri syksyä, ehkä pimeää ja sateistakin syksyä varten. Nyt tuntuu siltä, että kesä ei ole kyllä tuonut ainakaan lisää energiaa. Olen kuitenkin niin syksy-ihminen, joten en anna väsyneen kesän haitata. Syksy tuo tullessaan ihania pimeitä iltoja kynttilöiden valossa, myrskytuulia, villasukat, kahvihetkiä viltin alla.. 

Ja onhan vielä kesää jäljellä, koska nyt on vasta elokuun alku!

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Terapia-vapaa kesäloma (ainakin melkein?)

Minä miellän, että terapia on "lapsen työtä", raskasta harjoittelua, josta lapsenkin on saatava taukoa. On todistettu niin monen lapsen ja aikuisenkin kohdalla, että tauko terapiasta tekee todella hyvää, kropalle annetaan aikaa totutella oppimaansa ja mieltää asioita itse - ainakin tämä fiilis itselleni on jäänyt. Aina kesätauoilla on tullut jotain uutta taitoa ja joskus joku vanha opittu taito onkin yhtäkkiä kaivautunut takaisin jostain muistin syövereistä. 

Nyt meillä on menossa terapialoma. Kesäkuun lopulla jäi sitten fyssarikin lomalle, muut lopettivat jo vähän aiemmin. Fyssari taitaa palata (luojan kiitos!) takaisin jo ensi viikolla, ja elokuussa taas muutkin terapiat käynnistyvät täydellä tohinalla.

Mitä tapahtuu sitten kesällä, kun terapiat ovat tauolla? Jääkö kaikki ihan unohduksiin?

"Valitettavasti" ei.

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Fiiliksiä leikkauksesta: keskuslaskimoportti käyttöön

Eilen oli taas hurjan jännittävä päivä, kun minillä oli edessä taas nukutus, jossa asennettiin hänen elämänsä ensimmäinen keskuslaskimoportti, infuusioportti eli PAC. Tämä portti on meille nyt ihan uusi tuttavuus ja opettelemme "elämään sen kanssa", vaikka tottuneimmat käyttäjät saattavatkin ihmetellä, mitä se nyt sitten oikein muuttaa siinä elämässä. 

Parhaimmillaan ei oikein mitään.

Eilinen leikkauspäivän aamu sujui oikein mukavasti, olimme sairaalalla jo seitsemän jälkeen tavanomaisesti ravinnotta ja hyvin pestyinä ja puunattuina. Osastolla Kasper sai aika nopeasti esilääkkeen, vaikka uusien lukkoruiskujen vuoksi hieman kesti - välikappaleita ei meinannut löytyä (tässä vaiheessa moni enlock-ruiskuja käyttävä naurahtaa, tuttua!). Me käytetään kotona niitä liloja Enlock-ruiskuja suoraan, joten välikappaleita ei meilläkään sattunut olemaan matkassa. Tällä kertaa esilääke ei kyllä rauhoittanut Kasperia, vaan sai hänet ärinätuulelle; puremaan, potkimaan ja lyömään minua. Jotenkin on niin paljon parempi olo silloin, kun esilääke vaikuttaa toivotulla tavalla, eikä lapselle iske erotessa paniikki. Lastenklinikalla vanhemmat eivät pääse lapsen mukaan nukutukseen, ellei kyse ole magneetista (tai poikkeustapauksista, kerran olen tainnut olla mukana leikkurin puolella).

Leikkurin ovilta alkaa aina pitkä ja piinaava odotus. Joka kerta yhtä ahdistava, pelottava, jännittävä odotus. Vaikka jokainen nukutus on mennyt pääosin hyvin, ei se koskaan takaa seuraavan hyvin menemistä. Mieleen hiipii kaikki se, joka voi mennä pieleen. Kaikki se, mitä voidaan puhelimessa sanoa, jos soitetaan hätäisesti, että nyt on ongelmia. Se näky, jonka pelkää näkevänsä teholla, jos kaikki ei menekään toivotulla tavalla. Se pelko siitä, että hyvästelee lapsen viimeisen kerran. Siitä halauksesta ei haluaisi päästää irti.

Ne tunteet, jotka tulevat meille jokaiselle siinä hetkellä kun luovutat lapsesi osaaviin käsiin ja voit vain toivoa parasta.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Kesäreissumme Muumimaailma & Taattisten tila

Joka kesä olemme pyrkineet käymään edes jonkinnäköisellä perhelomalla - yleensä ne ovat kestäneet tilanteen vuoksi kovin lyhyen aikaa, mutta jättäneet silti ihania kesämuistoja koko perheen yhteisestä tekemisestä. Tämän vuoden kesäreissu suunnattiin Naanantalin Muumimaailmaan yhdessä ystävän ja hänen lastenlasten kanssa. Meillä oli huikean hauska reissu, vaikka odotettavissa oli aika erilaiset tunnelmat..


Liput reissuseurueellemme yhteistyön merkeissä lahjoitti Muumimaailma

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Järkeä hoitotarvikkeisiin?

Viime vuosien aikana olen usein tuskastellut hoitotarvikkeiden kanssa ihan superusein, ja oikeasti monesta eri syystä. Meillä hoitotarvikkeita kuluu valitettavan paljon ja kymmeniä erilaisia. Käytännöt hoitotarvikejakelussa saavat joskus minut ymmälleni, muutokset maailmalla pyörälle päästä, ja roskan määrä on jotain sanoinkuvaamatonta.

"Mikäänhän minä en ole sanomaan", mutta mitä ihmettä?

Hoitotarvikkeilla tarkoitetaan pääsääntöisesti sellaisia tarvikkeita, joita tarvitaan sairauden perusteella. Kunta tarjoaa suurimman osan hoitotarvikkeista maksuttomina, mutta osan hoitotarvikkeista joutuu kustantamaan itse. Paljon on myös harkinnanvaraisuutta siinä, kuka hoitotarvikkeita tarvitsee ja mihin tarkoitukseen. Eri kunnat ovat erilailla tiukkoja tarvikkeista, ja eri työntekijöiltä "saa eri tarvikkeita". On todella hurjaa välillä kuulla niistä eroista, mitä Suomessa on maksuttomien hoitotarvikkeiden osalta. Mutta toisaalta, niinhän se on vähän kaikessa, että paikkakunnasta riippuu paljon. Hoitotarvikkeet usein myös kilpailutetaan, ja se ei aina tarkoita kovin laadukasta lopputulosta. Tilaajat ja päättäjät eivät välttämättä ymmärrä pienien erojen merkitystä, mutta käytössä laatu korostuu. Tai no, laaduttomuus varsinkin. Tuotteen laaduttomuuden vuoksi vaihtoväli tai käyttöikä saattaa olla merkittävästi huonompi, joten tuotetta menee paljon enemmän ja täten kustannukset ovat oikeasti isommat kuin laadukkaan tuotteen kohdalla olisi. Pitkänäköisyys on tällaisissa tilanteissa toki vaikeaa, kun pelataan vain tuotteen hinnalla ja säästökysymyksillä.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Erityisen ihana päivä Flamingo Spa:ssa!

Tänään lomailimme koko perheen voimin oikeastaan ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Yhdessä pidemmälle lomalle lähteminen on sokean, liikunta- ja kehitysvammaisen monisairaan lapsen kanssa välillä tuskallisen vaikeaa, varsinkin sairastamisongelmien vuoksi, joten tänä kesänä keskitymme pääasiassa minilomailuun ja päiväreissuihin. Tänään kohteeksi valikoitui aivan ihana Flamingo Spa Vantaalla. Samalla juhlistimme vielä hieman esikoisen eilisiä 8v juhlia.

Postaus on yhteistyöpostaus Flamingo Spa:n kanssa, joka lahjoitti perheellemme päivän vesipuistossa. Kiitos <3

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Synttärijuhlia ja ilon pilkahduksia

Ihanaa juhlahumua viikonloppu täynnä! Ihana rakas esikoiseni täyttää muutamien tuntien päästä 8 vuotta. Se on hurjan pitkä aika elämässä, vaikka toisaalta vasta polun alkumetrit. Typy menee ensi kuussa jo toiselle luokalle! Mihin ihmeeseen se aika oikein menee?

8 vuotta sitten minusta tuli äiti. 8 vuotta sitten minusta tuli samalla myös erityislapsen äiti, eikä äitiyden alku ollut ruusuilla tanssimista. Se oli kasvamista nuoresta aikuisesta aikuiseksi, pienestä taimesta kukaksi. Se oli joka päivä uuden oppimista, itsensä tuntemisen opiskelua, lapsen kasvattamisen opettelua. Samalla omien rajojen oppimista, oman itsensä hyväksymistä. Lapsen saamisen jälkeen ihminen joutuu kohtaamaan yllättävän paljon asioita omasta menneisyydestä ja lapsuudesta. Miten minä olen elänyt, miten haluan lapseni elävän. Tyttäreni lapsuus ei ole varmasti myöskään ollut ruusuilla tanssimista ja se on pitänyt sisällään paljon asioita, joita toivon ettei koskaan olisi tapahtunut, mutta toisaalta ne kaikki ovat myös kasvattaneet meitä ja luoneet meidän välille sellaisen siteen, joka on kultaa. Äidin ja lapsen side on hurjan vahva.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

NIIN lomalla! (+esittelyssä Whisbear-unikarhu)

Vihdoin voidaan sanoa, että meidänkin poppoo on kesälomalla! Ja ansaitulla sellaisella! Vaikka lomailu ei ehkä tarkoita lomailua sen yleisimmässä merkityksessä, on se silti paljon meillekin. Heinäkuuksi hiljenee kaikki terapiat ja monet poliklinikat menevät kiinni, hoitajat lomailevat ym. Pikkumiehen kaikki kolme terapeuttia pitävät lomaa ja saadaan ihan rauhassa elää arkea hetki ilman terapiakiireitä. Heinäkuun leikkausta (parin vk päästä, iik!) lukuunottamatta tässä kuussa ei ole yhtään suunniteltua lääkärikäyntiäkään.

Aika hurjaa.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Levottomuutta & yöprobleemaa

Ihana kun vihdoin on kesä! Tai no, lämmintä edes joinain päivinä. Toivottavasti pian hieman lämpenee, että ulkona voi edes olla sorseissa ja paidassa. Sopia toivoo, ettei kovinkaan kuumaa ilmaa kuitenkaan tule, koska sitten alkaa omat ongelmansa maitopumppujen, lääkkeiden säilytysten ja hormonitoiminnan + lääkkeiden yhteisvaikutuksen kanssa. Parikymmentä astetta olisi juuri bueno!

Viimeviikko oli ihanan rauhallinen, vaikka jonkin verran vielä porukalla sairasteltiinkin. Tyttökin sairastui äkisti, mutta nopealla hoidonaloituksella saatiin tauti kuriin ja vointi paremmaksi. Mikä ihme siinä on, että aina juhlapyhinä hän sairastuu, ja vielä sellaisina, kun ollaan vähintään 100km kotoota? Nyt ei saatu lääkärinaikaa heti, mutta juhannusreissulta kotiin palatessa käytiin lääkärissä. Kasperkin on ollut joitain päiviä suht terve, mutta nyt taas lämpöillyt uudestaan ja ollut tosi levoton.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Infektiokierrettä ja parantelua

Ihanaa kun tulee kesä! Toivon niin kovasti, että myös infektiokierre hieman meillä helpottaa. Nyt vähän kaikkia on vaivannut oikein kunnon kesäflunssa - rantautunut oikein kunnolla meillekin. Itse olen ollut nyt kolmisen viikkoa taudissa ja tuntuu, että suurimmalla osalla keveriporukasta on samanlainen, tai ainakin samankaltainen tauti. Sitkeä flussa, ei voi muuta sanoa!

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Erityisten isovanhempien hemmotteluilta

Toissaviikon torstaina järjestettiin ystäväni kanssa erityislasten isovanhemmille hemmotteluilta, ja lupasin kirjoittaa myös siitä blogiini. Ihan sen takia, että ilta oli ihan mahtava ja siitä satiin huippupalautetta, mutta myös sen takia, miten helppoa auttaminen ja hyvän tekeminen tosiaan on.

Ajatus lähti kuukausia sitten ystäväni kanssa keskustellessa, että miten paljon ne meidän vanhemmat tosissaan kantavat harteillaan taakkaa meidän ja lastenlastensa hyvinvoinnista olematta siltikään ykköspaikalla kuulemaan niitä uutisia - hyvässä ja pahassa. Ymmärrämme, että aina ei viitsi jatkuvasti häiriköidä ja kysellä raskaissa tilanteissa, ja arjessa mukana oleminen voi olla haastavaa moninkin tavoin. Isovanhemmilta puuttuu käytännössä vertaistuki kokonaan, jotain satunnaisia someryhmiä on olemassa, mutta näihin ei monikaan osaa tai halua hakeutua. Kasvokkain annettava ja saatava vertaistuki jää sosiaalisen median jalkoihin ja etusijalla ovat vanhemmat ja lapset itse. Tämän vuoksi me halusimme ottaa härkää sarvista ja järjestää (toivottavasti) unohtumattoman päivän juuri erityislasten isovanhemmille - vertaistukea, hemmottelua, kiireetöntä yhdessäoloa.

Ja sitä me saimme aikaan.

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Toipumisprosessia ja omaa pistopelkoa

Huh. Joskus olen miettinyt sitä, voiko sitä todellisuudessa edes olla niin pistoskammoinen, kun omaa ykköstyypin diabeteksen ja joutuu pistämään päivittäin lukuisia kertoja. Aiemmin hoidin itseäni vielä insuliinikynillä, jossa lääke pistettiin aamuin illoin ja joka ruokailun yhteydessä kynästä, mutta nykyisin olen insuliinipumppuhoidolla, jossa uusi kanyyli laitetaan (parhaimmillaan) 2-3 päivän välein. Diabetes ei ole silti helpottanut pistoskammoani, vaan se on vuosi vuodelta pahentunut.

perjantai 26. toukokuuta 2017

Liian vammainen pyöräilemään

Muutama viikko sitten testailimme apuvälinepyörää Malike meets kenguru-tapahtumassa Jaatisen majalla. Olin onnesta soikeana - en voinut ikäpäivänä kuvitella löytäväni lapselleni sellaista pyörää, jolla hän "pystyy polkemaan". Se riemu, se riemun kiljahtelu mitä me katsottiin ja kuunneltiin kun kundi pyöräili ympäri pihaa, se oli sulosointuja korvalle ja mielelle. Silloin päätin, me haetaan pyörä apuvälineenä. Kasper ei itse polje, mutta työntöaisasta työntämällä myös polkimet liikkuvat ja lapsi saa kokea polkemisen ilon itse. Mahtavaa. Kaikki olivat asiasta yhtä innoissaan, ehdottomasti pyörä Kasperille. Hän nauttisi siitä ihan varmasti.

torstai 25. toukokuuta 2017

Magneettia ja pitkittynyttä infektiotilannetta

Huhheijjaa, taas on yksi viikko jo taputeltu ja viikonloppu kolkuttelee ovella. Ei ihan vielä, mutta hyvin pian. Oikeastaan tuntuu siltä kuin tätä viikkoa olisi eletty jo päiviä enemmän, kun näihin muutamiin päiviin on taas mahtunut äärettömän paljon tapahtumaa. Tähän 4 päivään on mahtunut 4 lääkärikäyntiä, yksi päivystysreissu, nukutusmagneetti, 5 terapiaa ja vähän muutakin. Onneksi huomenna on perjantai, eikä sen suurempaa suunnitelmaa!

Kasper on ollut nyt viikkoja jo kipeä, toukokuun alkupuolella alkoi tämän vuoden viides korvatulehdus, eikä hoitunut ensimmäisellä antibiootilla. Vasta toinen helpotti, joskin infektio jäi päälle, muutti vain muotoaan. Tiistaina käytiin korvalääkärillä, joka totesi korvat parantuneiksi, mutta taas puhuttiin liimakorvista. Putkitus on seuraavan nukutuksen yhteydessä heinäkuussa.

lauantai 20. toukokuuta 2017

Valloittavan hauska Zombie Dash! Yhteistyöpostaus + ALEKOODI!

Zombie Dash on puolalainen vaatevalmistaja, tuotemerkki on perustettu 2013. Zombie Dashin tuotteet ovat täynnä asennetta, irvistystä, hampaita, valloittavia vaatteita! Tämä asenne sopii meidän perheeseen kui nenä päähän, joten aivan ihana oli saada mahdollisuus tehdä yhteistyötä Suomalaisen New Brands Finland Oy:n kanssa, joka toimii Zombie Dashin virallisena Suomi-kumppanina ja Zombiedash.fi verkkokaupan ylläpitäjänä. *

Ensimmäisenä testiin pääsi omat Hungry Dotty Summer Edition-housut. Nämä hieman normaaleista Hungry Dottyista ohuemmat versiot valloittivat kyllä heti käyttäjänsä. Aivan mahtavaa palautetta sateli liikkuessani kaupungilla ja ihmiset jaksoivat tsempata ja nauraa sille, että uskallamme olla täynnä asennetta. Housuista saa vetoketjun myös kiinni, jolloin hampaat menevät piiloon ja tyyli hieman "rauhoittuu", mutta parhaimmillaan ne ovat hampaat irvessä ja kita auki! Näistä on tullut heti mun lempparihousut, ovat supermukavat päällä ja ihanat käytössä!

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Toimintavälineet kuntoon & ihanaa äitienpäivää!

Tämä viikonloppu on varmasti ollut viimeaikoihin nähden eniten ajatuksia herättävä. Vierailimme eilen Jaatisen majalla Malike meets Kenguru-tapahtumassa, jossa Malike oli esittelemässä toimintavälineitään ja mukana oli myös paljon muita toimijoita ja järjestöjä. Päivä oli ihan mahtava, oltiin etuajassa ja lähdettiin viimeisten joukossa kotiin. Kummallekin lapselle riitti puuhaa, isompi hävisi hyvin nopeasti leikkimään ja moikkaamaan tuttuja, ja sai kontaktoitua paljon uusia tuttavuuksia. 

tiistai 9. toukokuuta 2017

Kehityksen ylämäkiä ja alamäkiä

1,5 vuotta sitten mini sai kehitysvammadiagnoosin. Siitä alkoi taival keva-maailmassa. Vaikka alkuun tuntui raskaalta saada diagnoosi niin aikaisin, niin toivoa se ei kuitenkaan meiltä vienyt. Aika nopeasti tuli huomattua, että keva, kehitysvamma, on itseasiassa "taikasana" moniin palveluihin eikä sitä välttämättä helpolla saa. Sokeus varmasti vaikuttaa hyvin paljon kehityksen kulkuun mutta toisaalta, eipä se näkövamma sieltö mihinkään muutu. Diagnoosi voidaan aina tapauskohtaisesti purkaa jos jossain vaiheessa tuntuu, että se ei ole oikea. Purkuun se ei meillä varmasti mene, mutta kehitysvamman asteesta ei vielä osaa sanoa.

Kehitysvammadiagnoosi tarkoitti meille myös "potkuja" Lastenlinnan kuntoutusosastolta - siirtoa kehitysvammapolille, joka ei sitten ollut mitenkän kovin iloinen uutinen. Kaikki se tuttu Lastenlinnan ihanalla osastolla sai jäädä - vain ikävä paikkaa ja hoitajia kohtaan. Osa asioista toki oli sellaisia, joihin toivoinkin muutosta, mutta kaikkeahan harvoin kerralla saa toimimaan. Ilmapiiriä jäin kuitenkin kovin kaipaamaan. Kehitysvammapolilla ei enää ole samanlaisia osastotutkimusjaksoja, vaan käynnit tehdään yksittäin kotona ja sen jälkeen on reilu tunnin yhteenveto, jossa istutaan kaikki alas. Kaikki nämä arvioivat terapeutit olivat ihan uusia, enkä koskaan ollut lääkäriäkään tavannut. Nämä ammattilaiset sitten arvioivat lapseni kuntoutustarvetta seuraaville vuosille. Hirvitti. Kokemus ei alkujännityksenkään vuoksi ollut kovin kummonen, eniten vain harmitti jälkikäteenkin, mutta tähän oli tyydyttävä. Asiat tuli kirjattua paperille ja ne lähtivät eteenpäin. Osassa asioista kesti ja kesti, mutta mikäpä tässä kuntoutusmaailmassa ei kestäisi... :)

torstai 4. toukokuuta 2017

Keväthulinoita ja tulevia leikkauksia

Huh, aika lentää kuin siivillä! Nyt on jo toukokuu, ja ens kuun jälkeen heinäkuu! Tulispa jo lämmintä. Vapun sää ei kovin vakuuttanut, mutta nyt tuolla ulkona näyttää jo oikein mukavalta. Kevät tuo hieman piristystä jaksamiseen varmasti meille kaikille, luonto herää taas henkiin. Kävin eilen Plantagenissa katselemassa kukkia ja mukaan tarttuikin useampia, osa parvekkeelle ja osa sisäkukiksi. Kyllä huonekasveilla ja kukilla onkin sitten iso merkitys! Tänä vuonna entiseen tapaan laitamme parvekkeelle kasvamaan kaikenlaista, joita voimme sitten kesän aikana seurata ja jossain vaiheessa myös maistella.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Omaishoitajuudesta - me välitämme.

Minun pitäisi olla jo nukkumassa, mutta mielessä pyörii omaishoitajien asema Suomessa, ja sormet palavat halusta kirjoittaa kaikki ne ajatukset ulos tekstiksi. Ajankohtaista asiaa on vaikka millä mitalla luettavaksi paikallislehdissä, järjestöjen sivuilla, some pullollaan...

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Terveisiä lapsimessuilta, päivä1

Eka päivä lapsimessuja takana ja oikein onnistunut päivä oli! Oltiin kundin kanssa pyörätuolilla messuilemassa ja ukkokin jaksoi yllättävän pitkään olla virkeä, loppuajan pienen houkuttelun kera. Nähtiin paljon tuttuja ja aivan ihania yhteistyökuvioita suunniteltiin, joten oikein onnistunut päivä! Huomenna mennään sitten isomman kanssa katsastamaan toiminnallisia pisteitä ja nautiskelemaan uudesta messupäivästä (ja myös lemmikkimessuista). 

Säästin viikonloppua varten rahaa ja minulla olikin muutama sellainen toive, jonka halusin messuilla toteuttaa. Yhtä etsimääni tuotetta ei kuitenkaan löytynyt, mutta muuta kivaa löytyi ja tällainen oli kotiin lähtenyt kassi (+kaikki irtohöttö ja esitteet). Tänään oli tarkoitus metsästää juttuja pikkumiehelle ja huomenna sitten siskolle - kun sisko on mukana valitsemassa ja makutuomaroimassa. Laatuaikaa kaksin kummankin kanssa.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Ei enää pähkinää, kiitos!

Pääsiäinen tuli ja meni, ja oikeastaan aika mukavasti saatiin olla aloillamme ja lomailla. Kävimme paljon heppailemassa ja harrastamassa, kundi oli tilapäishoidossa muutamia päiviä ja saimme tytön kanssa ulkoilla paljon, käydä pyöräilemässä, katsoa leffoja ja syödä herkkuja - tai siis tyttö söi ja minä katsoin hieman kateellisena vieressä. Olen siis nyt kolmatta viikkoa dieetillä, jonka avulla toivon parempaa vointia ja jaksamista ja säännöllisen syömisen oppimista. Olo tuntuu paljon paremmalta ja karkkihimo on ehkä hieman helpottanut, vaikka vaikeaa onkin. Erityisesti vaikeaa on syödä niin paljon kun ohjeessa neuvotaan. Tästä aiheesta tulen varmasti kirjoittamaan blogiin jatkossa, miten sokeriaddiktin eteneminen irti sokerista sujuu ja mitä muutoksia se saa ihmisessä aikaan.

Tämä viikko on ollut todella lyhyen oloinen, varmasti johtuu pääsiäisen vapaapäivistä. Meillehän ei oikeastaan kovin paljoa eroa ole onko pyhä vai ei, mutta kaikki virkaihmiset ovat lomalla, eikä ketään saa kiinni. Tiistaina paluu arkeen ja hakemusten täyttöön, tekemistä oli taas kertynyt ihan tarpeeksi. Muutamien aikojen peruutusta ja uusien varaamista.

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Sokeus & uni-valverytmin ongelmat

Jokainen meistä on varmasti joskus kokenut unettomuutta tai sitä, että unirytmi on jostain syystä todella pielessä. Monesti se voi olla epäsäännöllinen arki tai työ, kova stressi, sairastaminen, matkusteleminen tai joku muu tällainen arkinen asia. Joskus se johtuu myös jostain muusta kuten esimerkiksi perussairauksista tai esimerkiksi sokeudesta. Meillä tähän univalverytmin ongelmaan löytyy useitakin selittäjiä, mutta hyvin vähän ratkaisuja.

Kun Kasper kotiutui muutamien kuukausien ikäisenä, hän alkoi hyvin pian nukkumaan kokonaisia öitä kotona. Alussa jouduin herättelemään kundia syömään, koska keskosen ruokailurytmeistä piti pitää todella tiukasti kiinni. Kundia on alusta asti kiusannut jatkuvat infektiot, jotka eivät oikeastaan ole vieläkään hellittäneet, joten infektio-aikaan yöunet kyllä sitten katosivat tielle tietämättömille. Välillä on ollut parempia kausia ja välillä huonompia, mutta viimeinen vuosi - ylikin, on ollut ihan karmeaa. Siis nukkuminen.

Tai siis valvominen.

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Lapsimessu-ennakkoa erityislapsiperheille + ARVONTA!

Mahtia, lapsimessut on tulossa taas, tasan kahden viikon päästä 21.-23.4.2017! Pienen pojan elämää-blogi on mukana messuilla bloggaamassa erityislapsiperheen näkökulmasta. Postaillaan nyt jo vähän infoa ennen messuja, täällä ainakin odotetaan tätä mahtiviikonloppua jo kovasti!

Kävin viime viikolla kuuntelemassa bloggaajien ennakkotilaisuudessa hieman siitä, mitä tämän vuoden messuilta on oletettavissa. Tänä vuonna messuista on tulossa taas ihan huikeat. Messuille on saatu paljon uusia näytteilleasettajia, joista löytyy myös oma muutama suosikkini Vimma ja Paapii sekä useita muita tuttujakin nimiä! 


keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Sairaalavanhemman ABC (mistä tietää että on sairaalassa liikaa..)

Viime leikkauksien aikaan istuessani osastojen huoneissa, tulin monesti miettineeksi niitä asioita, jotka siellä sairaalassa on hyvin, ja joita tällainen kanta-asiakas huomaa ihan eri tavalla kuin vähemmän kävijä. Tästä innostuneena tein yhtenä iltana aloituksen vertaisryhmään ja kysyin muilta äideiltä ja iseiltä, että mistä tunnistaa sairaalavanhemman. Mitä kaikkea sairaalavanhempi tietää, osaa, havainnoi. Niistä kaikista omista ja muiden ajatuksista koostui postaus;

Sairaalavanhemman ABC 

(varmistetaan vielä, että tämä on huumoria, mutta hyvin totuudenmukaista sellaista!)


torstai 30. maaliskuuta 2017

Aivosähkökäyrien tuloksia ja kuulumisia

Sunnuntaina kiidettiin Nokian kylpylätapaamiselta kodin kautta sairaalalle epilepsiatutkimukseen, joka toteutetaan yön aikana.  Nukuimme ukon kanssa samassa huoneessa, vanhempi saa nukkua vieressä seinästä tulevassa sängyssä. On suhteellisen luksusta saada alleen myös muuta kuin kämänen patja lattialle, mutta ottaahan nuo sairaalan patjat tosi paljon kropan päälle, vaikka eivät suoraan lattialla olisikaan. Tällä kertaa hoitajat olivat aivan ihania ja kaikki sujui superhyvin, Kasper oli vaan tosi levoton ja itkuinen alkuyön, eikä varmasti helpottanut ukolla tieto siitä, että äiskä nukkuu vieressä.

Kasper heräsi alkuyöstä joskus 23 aikaan ja jäi siitä valvomaan, niinkuin tapanaan on, hereillä oli varmaan vähintään 2 tuntia, jopa pidempään. Hoitaja kävi vähän väliä laittamassa antureita paremmin, tai muokkaamassa jotain säätöjä, ja kundi komenteli hoitajia tomerasti nauraa kikattaen samalla. Olihan se nyt ihanaa, kun joku muukin oli yöllä hereillä! "Peitto päälle" - hihihihii, huusi Kasper yöllä ja sai peiton hoitajan toimesta päälleen - missio suoritettu. 

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Parantelua leikkauksista & epilepsiatutkimusta

Heipähei, viikkoon ei oo taas ehtinyt kirjoittaa. Sairaala-arki vie aina veronsa ja kotiin päästessäkin menee päiviä, joskus viikkoja päästä normaalimpaan rytmiin kiinni.

Kasper pääsi vihdoin maanantaina nousemaan sängystä ylös syliin leikkauksen jälkeen ja koska viikonloppuna kundi oli ollut niin kivuton, emme uskoneet hänen olevan kovin kipeä nytkään. Kipu kuitenkin taisi yllättää myös Kasperin, ja poika sai sitten pian vahvempaa kipulääkettä, joka selvästi auttoi. Kansliastakin naureskelivat, että äänensävystä tietää kun kundilla on "lääkkeet kohdallaan" :) 

Maanantaina ja tiistaina otimme hyvin varovasti, ja saimmekin luvan tiistaina kotiutua hieman vanhempien kipulääkkeiden turvin. Kasper oli yllättävän kipeä ja väsyi nopeasti sylissä ja muualla istumassa. Sitä seurasi kova itku, eikä aina tiennyt onko se vain ärsyyntymisestä, kiputuntuntemuksesta vai mistä. Aika hyvin Kasperia pystyy lukemaan itkun ja ilmeiden perusteella,mutta tällaisissa tilanteissa se voi joskus olla hieman hankalaa. Kasper kuitenkin araasteli selkää huudon yhteydessä kovin. Kävimme itse asiassa keskiviikkona sitten päivystyksessäkin kovan kivun ja muutaman muun jutun vuoksi. Leikkaushaava oli suhteellisen siisti, eikä siinä ollut turvotusta. Läkäri ja hoitaja hoitivat toisen tulehtuneen leikkaushaavan ja pääsimme kotiin. Ennätysnopea päivystyskäynti.

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Vanhempainhuoneelta terveisiä

Kasperin toinen leikkaus oli nyt sitten toissapäivänä - torstaina Lastenklinikalla. Tai no toinen ja toinen.. Tämän kuun toinen siis. Leikkaus meni hyvin ja kundi siirtyi illasta osaston valvontahuoneeseen seurantaan ja on siitä asti ollut täällä samalla paikalla samassa huoneessa. Perjantai-ilta odotteluineen oli kyllä ihan kaamea, kun alkuun puhuttu 3-4h heräämöaika alkoi venymään eikä tietoa ollut. Lopulta kaikki oli sitten mennyt hyvin, opiaattipumpun säätäminen oli vaan kestänyt kauemmin kuin ajateltiin. Kundi oli aika sekaisin, mutta kivuton (tärkeintä).

Osastolle tultuaan hän kuiskasi hiljaa "äiti" vaikka ei jaksanut muuten sanoa mitään.


maanantai 13. maaliskuuta 2017

Leikkauskuulumisia

Viime viikolla oli siis minin leikkaus ja se meni itsessään ihan hyvin - oikeastaan täysin suunnitellusti. Osastolla oltiin reilu vuorokausi ja kotiuduttiin kotiin sitten parantelemaan haavoja ja lääkitsemään kipulääkkeitä. Leikkauksen tulokset olivat oikeastaan aika odotetut, eikä mitään ihmeellistä noussut esiin. Kasper oli suhteellisen virkeä aika nopeasti leikkauksesta ja kotiutui sitten kestokatetrin kanssa.

Pari päivää kotona oli aikamoista häsläystä. Poju oli vielä aika kipeä, mutta pärjäsi kotihoidossa hyvin peruskipulääkkeiden kanssa, jonka vuoksi hätää ei ollut. Kestokatetri hieman häiritsi menoa, kun sitä ei voinut vain nyppästä pois, mutta senkin kanssa pärjättiin. Osastolla käytiin kuitenkin läpi myös se tilanne, jos mini ottaisi nyppäisemällä katetrin itse pois, mitä silloin ja muissa (mahdollisissa) epänormaaleissa tilanteissa pitäisi toimia. Haavanhoito jäi kuitenkin osastolta ohjaamatta kokonaan, mutta ollaan menty aiemmalla kokemuksella ja intuitiolla.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Keuhkolääkäriä ja leikkausta toisen perään

Ompahan taas viikko.

Viikonloppuna oli kaikkea kivaa häppeninkiä, josta pitää kirjoitella myöhemmin vähän lisää, kun nyt ei jaksa. Nyt on vain tärkeimpien kirjoitteluiden aika. 

Eilen maanantaina käytiin keuhkolääkärillä ja sinne oli kyllä tosi suuret toiveet. Lekurissa tuntui, että lyötiin isku vasten kasvoja : ei tietoa. Ei edelleenkään ymmärrystä siitä, miksi saturaatiot laskevat alkuyöstä. Ei mitään viitettä keuhkosairaudesta tai sellaisesta, joka selittäisi tätä oireilua. Astmalääkkeitäkin pitäisi kuulemma pikkuhiljaa alkaa vähentämään, kun ikää tulee lisää ja lääkkeentarve laskee vähitellen. Lääkäri jopa epäili sitä, onko oireilu totta. Onko laitteessa vika.. tai..?

Siis että me rampattaisiin sairaalassa tän asian kanssa turhaan?

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Hoitotarvikkeiden maailma

Joskus kun olen puhunut tuttavieni tai tuiki tuntemattomien kanssa meidän tilanteesta, on tullut puhetta siitä, miksi Kasperilla on oma huone. Ihmiset toki ymmärtävät, että yönsä valvova yöhoitaja ei voi oikein valvoa nukkuvan äidin kanssa samassa huoneessa. Kasperilla on myös hurjan paljon apuvälineitä, jotka vievät itsessään paljon tilaa. Lisäksi on sähkökäyttöinen "sairaalasänky" ja kaikenlaisia laitteita ja hoitotarvikkeita. No vievätkö ne hoitotarvikkeet sitten niin paljon tilaa? Mitä kaikkea muka tarvitsee? Tässä viime viikolla vaihdoimme jopa Kasperille kämpän isoimman makuuhuoneen, jotta hän tarvikkeineen mahtuisi parhaiten. Vaihtoa tehdessä heräsi vasta todellisuuteen, tämä kaikki on juuri sitä erityisyyttä, josta paljon puhutaan.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kuulumisia kotoota; lääkäriä, uutta infektiota ja pelottavia hetkiä

Kirjoitellaas taas vähän kuulumisia täältä suunnilta. Viikossa ehtii tapahtua tosi paljon asioita, ainakin kun on puhe tästä arjesta. 

Kasper tuli viikolla kotiin tilapäishoidosta ja seuraavana päivänä meillä olikin jo lääkäriä luvassa lähisairaalassa. Lääkärikäynnin anti oli aikamoinen. Kasperilla epäillään labravastausten perusteella nyt verenvuototautia, jonka vuoksi lähete/konsultaatiopyyntö lähti vuotohäiriöpoliklinikalle. Sitä on suvussa, joten ei olisi ihan kauhea ihme. Ja labratkin otettiin koska oireita jo oli, olisipa sitten sillekin selitys. Puhuttiin paljon myös tästä keuhkoasiasta ja siitä huolesta, joka minulla on. Lääkäri lupasi konsultoida asiasta eteenpäin ja minä taas lupasin pitää kirjaa saturoitumisesta ja lisähapen tarpeesta. Keuhkoja tultaisiin varmasti nyt kuvantamaan paremmin, vaikka toinen keuhkolääkäri aiemmin sen olevan "tarpeetonta". Myös kardiologia on konsultoitava, ettei hapetustilanne ole kuitenkaan sydänperäistä. Kasperillahan on useita sydänvikoja, muttei kuitenkaan sellaista jonka pitäisi periaatteessa olla nyt mitenkään tähän tilanteeseen vaikuttavaa (koputtaa taas puuta). No, kumpi oli ensin; muna vai kana. Syy vai seuraus? Siinäpä vasta kysymys...

maanantai 20. helmikuuta 2017

Unitutkimusten ja lääkemuutosten "antia"

Äh ja pöh, niillä alkaa tää viikko!

Viime viikolla käytiin neurologin juttusilla ja siellä tehtiin lääkevaihto Kasperin epilepsialääkkeisiin, ihan vain sen takia, että uusi lääke on enemmän väsyttävä. Toiveet olivat korkealla, ainakin mulla, mutta ainakin alku näyttää kyllä nyt hyvin toivottomalta. Meillä ongelma on siis vaikea uni-valverytmin häiriö, nukahtaminen onnistuu melatoniinin avulla (ei ilman) mutta kundi heräilee yleensä siinä 00-03 aikoihin ja valvoo tunnista yli kolmeen tuntiin yön aikana. Parempia öitäkin on välissä, mutta huonoja sitäkin enemmän. Erilaisia kikkoja ja lääkkeitä tähän on kokeiltu. Meillä on esimerkiksi levottomiin jalkoihin/ yölevottomuuteen oma lääkkeensä, jonka tauottaminen on vain vaikeaa. Se lääke auttaa hyvin yövalvomisen estämiseen, jos on ollut tarpeeksi kauan tauolla. Toinen lääke oli kokeilussa jonkin aikaa, mutta siitä selvästi hyvän alun jälkeen loppui teho.

Nyt tämä uusi epilepsialääke on aiheuttanut sen, että kundi lähes valvoo nukkumisen sijaan. Toissayönä hän oli nukahtanut puolenyön jälkeen (melatoniinista huolimatta) ja valvonut useita pätkiä yöllä. Viime yönä toistui sama kaavio, eikä laskelmieni mukaan nukkumisaikaa ole jäänyt ihan kovin paljoa. Toissaviikkoisessa unipolygrafiassakin uniaika on tuloksen mukaan ollut vain 5h 7 minuutia koko yön aikana, vaikka kundi saattaa olla sängyssä 12 tuntia. Valvominen taas provosoi vähän jokaista sairautta jotenkin, ja epilepsiatilanne on toki pahin palkoni, koska se monesti korreloi väsymystilaa..

perjantai 17. helmikuuta 2017

Kelaamisen ensiaskeleet

Eilen se sitten vihdoin tuli : ihka ensimmäinen pyörätuoli tähän perheeseen! Sitä jo odoteltiinkin, varmaankin siitä asti kun marraskuussa lähtivät paperit eteenpäin ja aloimme odottamaan malttamattomana kutsua apuvälinekeskuksen arvioon. Paperissa luki vain masentavaa tekstiä; "pyrimme kutsumaan teidät arvioon 3kk kuluessa", johon meinasin itse jatkaa, että "jos vain suihkin ehdimme ja jaksamme". Nämä tällaiset byrokraattiset asiat kun tuntuvat aina jumittavan ja jumittavan, vaikka minä haluaisin kaikki nyt ja heti. Tai ainakin osan.

Sovituskäynnin ja parin viikon odottelun jälkeen se sitten saapui. Meidän aivan ihka ensimmäinen, Kasperin tarpeisiin muutettu ja tehty pieni pyörätuoli <3 Pakkohan sitä oli päästä heti kokeilemaan, vaikka neurologin käynnillä väsähtänyt poika olisi varmaan oikeasti halunnut ennemmin nukkumaan kun tuoliin istumaan. Iltapäivästä fyssari kävi säätelemässä tuolin säädöt kuntoon ja pääsimmekin käyttämään pyöristä ja tutustumaan siihen paremmin. Kundi oli niin suunnattoman onnellinen. Ja voitte uskoa, maatasossa aiemmin liikkunut kaveri pääsi kymmeniä senttejä korkeammalle, ihan uusi maailmahan siinä aukeni! Ovenkahvat + miljoona muuta asiaa mikä oli nyt käden ulottuvilla.

torstai 9. helmikuuta 2017

Ajatuksia (surkeita) unipolygrafiasta

Suututtaa, ärsyttää, ahdistaa, väsyttää, sattuu joka paikkaan. Olemme vihdoin kotiutuneet unipolygrafia-tutkimuksesta, jota innolla odotin, mutta vasta eilen illalla muistin, miksi en koskaan toivonut joutuvani siihen uudestaan. Viimeiset 17 tuntia ovat olleet täynnä tuskaa ja suunnatonta ärsytystä siitä, miten asiat tosissaan menevät näin. Missä on potilaiden, etenkin lasten kunnioitus ja arvostus. Miten on mahdollista, että niin moni tämän tutkimuksen jälkeen tässä samaisessa paikassa kokee olevansa suunnattoman ärsyyntynyt.

Päällimmäiseksi tunteeksi jäi, että olimme todellakin vain tiellä.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Harvinaistakin harvinaisempi

Noin kolme viikkoa sitten saapui kutsukirje perinnöllisyyslääkärin vastaanotolle. Olin odottanut sitä kirjettä kuin kuuta nousevaa. Perinnöllisyyslääkäri kertoi eksomisekvensoinnista päätettäessä, että kutsuisi minut vastaanotolle seuraavan kerran sitten, kun tulokset ovat tulleet. Vastaanotto kuulemma tulisi oli tulos sitten negatiivinen tai positiivinen - tai no, miten sen positiivisuuden sitten ottaa. Siis että tulisiko eksomisekvensoinnista löydöstä vai ei. Jännitti ihan hulluna. Miten ihmeessä kykenin odottamaan 3 pitkää viikkoa siinä ajatuksessa, etten tiennyt onko löydöstä tullut. Paperi kuitenkin oli jo tullut ja tulos periaatteessa jo kuultavissa, mutta jouduttiin vain odottamaan sitä päivää.

Koska lähiviikot ovat olleet taas tapansa mukaan yhtä hulinaa ja huisketta, niin aikakin kului todella nopeasti. Melkein huomaamattani oli jo maanantai-ilta, ja yritin saada unta tietäen, että seuraava aamu voi mullistaa meidän maailman - tai sitten ei. En tiedä toivoinko enemmän jotain löydöstä vai sitä, ettei geeneistä löydy mitään. Kumpikin olisi toisaalta juhla. Mutta voi kumpa nyt syy selviäisi.

torstai 2. helmikuuta 2017

Happihoitoa & uusia apuvälineitä

Siitä on nyt 1,5viikkoa kun kotiuduimme keuhkokuumeen jälkeen sairaalasta kotiin. Antibiootit menivät vielä useita päiviä kotiutumisen jälkeen. Kasperin vointi parani tosi nopeasti, yskä ja röhiminen loppui ja jaksaminenkin nousi silmissä - hapen tarve öisin jatkuu silti edelleen.

tiistai 24. tammikuuta 2017

Keuhkokuume ja pari muuttujaa

Viikko sitten hain Kasperin tilapäishoidosta ja jo silloin näytti hieman siltä, että joku tauti olisi taas kolkuttelemassa ovella. Posket punoittivat ja lämpö oli taas alkanut nousta, mutta muuten kaikki vaikutti aika rauhalliselta. Kotona illalla sokerit taas hieman romahtivat ja lämpö jatkoi nousemista. Tiistaina lämpöä oli jo aamusta/aamupäivästä, mutta toisaalta lämpö Kasperin tilanteessa ei kyllä paljoa kerro. Tiistai-iltana lämpö kuitenkin vaihtui rajuksi kuumeeksi kuumemittarin piipittäessä melkein 40c kuumetta. Kasper houraili kuumehouruissa omiaan (lauleli lauluja sekaisin ym) ja kikatteli ihmeellisesti. Toinen kipulääke ei auttanut alentamaan paljoa kuumetta, mutta onneksi toinen tepsi sitten yhteisvaikutuksen kanssa paremmin. Yön kundi nukkui suht rauhallisesti (kiitos uuden lääkkeen).

Keskiviikkona aamulla lämpöä oli edelleen, tai kuumetta oikeastaan, muttei ihan niin korkeaa kuin illalla. Oli kuitenkin omituista, että jo aamusta oli niin korkea lämpötila, joten osasin odottaa sen vielä nousevan. Kasper nukahti jo 9 jälkeen päiväunille, joten päätimme iltapäivästä tytön kotiutuessa koulusta mennä tarkistamaan tilanteen sairaalalle. Influenssaa on ollut tosi paljon liikenteessä, joten koska perus nuha ja yskä puuttui, olisin lotonnut influenssan puolesta. Testit kuitenkin kertoivat toista - influenssa jäi negatiiviseksi, mutta korvat olivat kyllä tulehtuneet. Hieman pienten erimielisyyksien jälkeen jäimme osastolle seurattavaksi ja nesteytettäväksi, koska kundi oli oksentelusta johtuen hieman kuiva. Osasin kyllä odottaa sitä ja toivoinkin nesteytykseen jäämistä, mutta lääkäri ei aluksi ollut ihan samaa mieltä. Meidän oma lääkäri oli kuitenkin kirjannut tietoihin nesteytystarpeesta ja yhdellä puhelinsoitolla selvisi, ettei meitä siinä kunnossa kotiuteta. Se kuulemma lukee pojan riskitiedoissakin, mutta niitä ei kai lääkäri ollut katsonut.

lauantai 14. tammikuuta 2017

Onko helpoin vain jatkaa matkaa?

Mielikuva/mindfullnessharjoitus ajaa minut ulos luontoon. Olen erityislasten vanhempien yhdistyksen suunnitteluviikonlopussa ja kokeilemme teemamme green caren mukaista harjoitusta, jota voimme mahdollisesti käyttää vapaaetois- ja ohjaustyössämme myöhemmin tänä vuonna. Menemme kaikki yksikseen ulos ja etsimme oman paikkamme, sellaisen joka jotenkin puhuttelee meitä. Käännämme puhelimemme äänettömälle ja keskitymme vain omiin ajatuksiimme. Tarkoitus on kuunnella hetkeä kaikilla aisteilla, ja huomaan heti vieväni harjoituksen astetta pidemmälle, ihan kuin minulla tapana muutenkin on tällaisissa mindfullness-harjoituksissa. Ne ovat lähes järjestäen kolahtaneet minuun aikalailla aiemminkin ja nyt tulee taas sama fiilis.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Sysimusta pelko erilaisuutta kohtaan

Mä olen monesti miettinyt sitä, että mikä tässä arjessa tietyllä tavalla pelottaa eniten nyt, ja mikä on joskus aiemmin pelottanut. Mitkä ovat niitä asioita, jotka tuntuvat romahduttavan yhä uudestaan, tai puolestaan niitä asioita, joiden vuoksi jaksaa taas seuraavankin haasteen yli. En itse tiennyt Kasperin odotusaikana mikä minua odottaisi, koska lähinnä tiesin vain virtateiden ja munuaisen poikkeavuudesta - eikä niiden perusteella ja/tai kromosomitutkimuksen perusteella voinut kuvitella, että lapsesta tulisi vaikeahoitoinen, tai yleensäkään vammainen. Pääosin vammautuminen on varmasti synnytyksessä aiheutuneesta hapenpuutteesta ja aivoverenvuodoista johtuvaa, mutta kukaan ei edelleenkään voi sanoa sitä, miten hyvä(/huono-)kuntoinen lapsi olisi ollut täysillä viikoilla. Minulta on toivottu kovasti sitä, että kirjoittaisin Kasperin syntymästä ja ensimmäisistä viikoista ja kuukausista, mutta se on mietintämyssyssä eikä vielä ole sen aika. 

maanantai 2. tammikuuta 2017

Rohkeudesta ja kiitollisuudesta

Mun piti alunperin kirjoittaa tänään ihan jotain muuta. Kasperille tuli illasta taas hoitotarvikejakelun lähetys, tällä kertaa postin kotiinkuljetuksella suuren määrän vuoksi ja pari tuntia siivosin ja järjestelin huonetta että sain taas mahtumaan lukuisat pakkaukset ja laatikot säilytykseen. Mietin sitä, miten paljon meillä oikeasti on hoitotarvikkeita - sellaisia välineitä ja tarvikkeita joita ei joka talosta normaalisti löydy - ihan vain tämän erityisyyden vuoksi. Ja tosiaan, se on ihan hurjaa, miten paljon sitä tavaraa ja tarviketta tarvitsee! Niistä olin tekemässä postausta, mutta sen aika näköjään tulee lähipäivinä, mutta myöhemmin.

Marras-joulukuussa minua pyydettiin mukaan Invalidiliiton kampanjaan, jossa tehdään vammaisten lasten syrjintää vastaista työtä varainkeruukampanjan avulla. Kampanjan tuotto ohjataan esimerkiksi Invalidiliiton perhetoimintaan, joka on ollut myös meidän elämässä paljon esillä. Olen itsekin yrittänyt vaikuttaa liitossa ja yhdistyksissä, ja tämä kampanja sitten vain jotenkin kolahti juuri minulle - olenhan jo aiemmin ottanut sen roolin, että puhun asioista avoimesti ja suoraan, se on minulle kunnia-asia. Seison sanojeni, ajatusteni ja mielipiteideni takana, vaikkei ne oikeasti aina olekaan valtavirran mukana kulkevia. Mielipiteissä on oikeastaan onneksi se mahtava juttu, että ei ole oikeaa mielipidettä, on vain jokaisen oma ajatus samasta asiasta. Mielipiteistä ei "voi" kiistellä, koska loppujenlopuksi kukaan ei ole oikeassa. Saan päivittäin ja viikoittain aivan ihania kommentteja ja viestejä teiltä blogin lukijoilta, ja moni niistä koskettaa minua syvästi. Monessa myös kiitetään siitä, minkälaista työtä olen ryhtynyt tekemään. Se tuntuu hassulta, mutta lämmittää sydäntä ihan hurjasti.