keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Infektiokierrettä ja parantelua

Ihanaa kun tulee kesä! Toivon niin kovasti, että myös infektiokierre hieman meillä helpottaa. Nyt vähän kaikkia on vaivannut oikein kunnon kesäflunssa - rantautunut oikein kunnolla meillekin. Itse olen ollut nyt kolmisen viikkoa taudissa ja tuntuu, että suurimmalla osalla keveriporukasta on samanlainen, tai ainakin samankaltainen tauti. Sitkeä flussa, ei voi muuta sanoa!
Kasperin kanssa käytiin viikko sitten neurologia tapaamassa ja samalla pyysin tarkistamaan korvat - no, kuudes korvatulehdus tälle vuodelle. Karmeeta :/ Taas uusi antibiootti. Meillä on tulossa putkitusaika heinäkuussa toisen toimenpiteen yhteydessä, kun eivät halua erikseen enää nukuttaa pelkkiä korvia varten. Kasper on muutenkin ollut nyt äärettömän levoton, eikä kukaan oikein tiedä miksi. Itse veikkaan, että tämä infektiokierre vain rasittaa elimistöä (+perussairauksia) niin paljon, ettei kroppa enää vain jaksa niin hyvin. Kaikenlaisia ravintolisiä ja energiavalmisteita on saanut antaa että kundi on jaksanut sairastaa. Voi kumpa se helpottaisi pian.

Tänään käytiin taas lääkärissä toteamassa, ettei sunnuntaina lopetettu antibioottikuuri ole poistanut tulehdusta kokonaan, mutta jätettiin uuden antibiootin kirjoittaminen myöhemmälle. Seurataan mihin tauti kehittyy. Saturaatiot meinaavat taas tipahdella ja lisähappea on nyt mennyt, mutta toivottavasti se auttaa nyt parantelemaan tästä taudista.

Vaikka on kesä, pyörii edelleen terapiat ja lääkärikäynnit ihan normaalisti. Tällä viikolla olisi lasten polin käyntiä ja tässä kuussa vielä allergialääkäriä, urologia, tutkimuksia ja labraa. Heinäkuussa sitten varmasti vähän enemmän lomaillaan kun terapiatkin jäävät tauolle ja osa poliklinikoista sulkee kesätauon ajaksi. Sitten elokuussa taas palataan mestoille, syksylle on suunniteltu jo kaikenlaista muutosta, joten se kovasti jännittää. Kasperille on nyt haettu esimerkiksi päivähoitoa, huh!

Omasta leikkauksestani on nyt kaksi viikkoa ja alan olemaan paremmassa kunnossa. Edelleen nostaminen on todella vaikeaa ja kipeää, mutta päivä päivältä mennään parempaan. On se ihan uskomatonta minkälainen paranemisprosessi on siitä alkukivusta siihen, ettei haavan kohtaan enää satu. Toivottavasti siihen prosessiin ei tule häiriötä, jotta parantuminen olisi mahdollisimman pikaista. Tässä arjessa kun se nostaminen ja muu fyysinen työ on hieman hankala siirtää jollekin toiselle.

Vaikka on kylmä, eikä oikein kesältä tunnu, on jotenkin ihanan lohdullista päästä suunnittelemaan kesää! Sitä, mitä kaikkea tekee kun on lämmintä ja lapset ovat terveitä. Suunnittelemme ainakin ennen Kasperin heinäkuista leikkausta reissua toisen perheen kanssa Naantaliin, jotta pääsisimme seikkailemaan Väskiin ja Muumimaailmaan. Majoituksen varasimme juuri, mahtavaa! Pidetään vain kaikki peukut pystyssä, että säät suosivat ja lapset olisivat terveitä. Kesäreissusta saa varmasti voimavaroja sitten seuraavan viikon leikkaukseen. Heinäkuun alullekin varasimme juuri ystäväni kanssa yhden yön reissun, voi kun tuntuu mahtavalta lähteä edes yhdeksi yöksi omalle lomalle hengähtämään arjesta! Onhan sitä kotoota poissaoloa toki muutenkin, mutta harvoin se on ihan täysin suunniteltua lomaa.

Mitä sinä aiot suunnitella kesäksi? Minkälaisia asioita sinä arvostat kesässä?

ps. Kesä erityislapsiperheessä - postaus on taas jaossa ja päivityksen alla! Kannattaa kurkata, sieltä löytyy kootusti aika monen kesämestan tiedot erityislapsiperheitä koskien!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti